perjantai 27. syyskuuta 2013

Piirimestis 2013



Hola!

Kirjotusmaratooni lähestyy loppuaan. Jou, mään. Eli ollaan taas siinä vaiheessa et ratkotaan Satakunnan parhaat koirakot. Ny oli järjestysvuorossa Weca ja paikkana Noormarkun kaarihalli. Nii ja tuomarina oli Mikkilän Sari. Mul on paljo hyviä muistoja siitä hallista vaiks se ympäristö on mun miälestä ollu aina ihan hanurista, varsinkin sateella.
Pienoinen shokki oli kun näin aikataulun ja piti olla paikalla jo kaheksan aikoihin. Mut näin mentiin väsytti tai ei.

Ekana oli ohjelmas hyppäri, niinkun aina ennenkin. Aika simppeliltä vaikutti noin äkkiseltään katottuna. Ja sitä se tais ollakin kun nollia tuli kaikkiaan medeissä 19. Onnex siin porukassa oltiin myös me. Ei käyny niinkun viime vuonna ku haaveet saada sijotus meni jo kolmannella esteellä.Aika kaukana kärjestä kumminkin oltiin ku sijotus oli vast 12.
Xena oli taas vähä millai ny sanois ailahteleva. Muutama kaarros meni vähä pitkäks ja jossain hyppyjen välillä se tuli vähä liian liki kyselee ohjeita ja meinas tulla vaaratilanne. Mut täst oli kumminkin hyvä jatkaa seuraavaan vetoon.

Agi-radalla olikin sitte pähkinöitä pureskeltavaks vähä enempikin. Heti alku tuotti päänvaivaa kun kakkos ja kolmoshyppy oli hyvin lähekkäin ja kakkonen takakiertoinen. Mut mää olin rohkee ja päättäväisesti vein Xenan kolmosen ohi ja kaikki hyvin. Tai niin mää ainakin luulin. Puomin alle putkeen, hyppy eteen ja toinen toiseen suuntaan ja edestä leikaten A:lle. A:n jälkeen oli hyppy suoraan edessä minkä jälkeen piti kääntyy vasempaan pimeään suoraan putkeen. No näin ei sitte käyny. Xena veti siit hypystä ohi ja kauheeta laukkaa oikeelle putkeen mikä oli viälä ihan hemmetin kaukana. Eipä olis mulla ihan heti tullu mieleen tollanen. Ja vielä ku olin hyppärin jälkeen sanonu et Xena ei oikeen meinaa irrota :-D Mää olen koittanu analisoida tapausta mut en oikeen keksi mikä meni vikaan. Vaiks mää kuljenkin sitä hyppyä kohti, nii en mää kumminkaan niin paljo siihen suuntaan nojaa et sen takia Xena olis siitä ohi vetäny. Mut kai tää oli taas niitä ufo-juttuja mein agi-uralla. Tais olla tuomarikin vähä ihmeissään ku videolta näkyy et hän levittää kätensä ennenkun näyttää rastia.

Että sellasta kohellusta piiri-mestiksissä.Tällasten tilastojen valossa mää odotan jo innolla ens vuotta. Viime vuonna ku hyllytettiin eka rata ja tänä vuonna toka. Nii jos ens vuonna onnistuis jo molemmat. No se nähdään sitten. Au revoir!



Xena Raumalla syyskuus 2013

Show must go on.....

Jassoo, taas tultiin Raumalle. Eipä siti tääl on aina kiva kisata.
Taas oli tuomariksi valikoiotunu mun hyvä kaveri Henri Luomala.

Rata oli taas ihan kiva ja meil oli vauhti kohillaan niinkun aina ennenkin. Pakollinen 5 puomin alapäästä. Ja tosi tyhmä kielto puomin alusta. Muuten ihan kelvollinen suoritus. Sijotusta en muista eikä sitä löytyny edes netistä. Mut oon siti hyvin tyytyväinen mein suoritukseen.

 Tokaradalta tulikin sitte hylky jo toka esteellä et se sittä. Mut harvoin oonj nähny et tuomari levittää kätensä ennen kun on näyttäny hylkäystä :D


Kaupunkitaistelu 2013

Ou jee!

Ny kun ei Ranskaan päästy tänä vuonna niin pystyttiin taas osallistumaan perinteiseen kaupunkitaisteluun. Eli se on joukkue kilpailu, mihin osallistuu kaupunkeja kautta satakunnan. Kaippa sitä vois pitää jonkinmoisena Satakunnan joukkue-mestaruuskilpailuna.
'Tänä vuonna mukana oli 6 joukkuetta. Äetsä, Uki, Rauma Porista molemmat ja me. En halua ny yhtään ylpeillä mut viime vuonna meni tää homma aikas perseelleen, eli HARJA oli viiminen.Pari kertaa aiemmin ollaan oltu kakkosia.
Tuomarina ja radfan suunnittelijana on jo muutaman vuoden ollu Tyny ja j.Srömberg. Nyte hää oli kumminkin estyny ja saatiin vastaavaan tehtävään PPP, eli Pasi Pohjanpalo Laitilasta. Oloi vissiin hällekin unelmien täyttymys kun oli jo useenpaan kertaan pyytäny kyseistä pestiä.

Mut itte asiaan. Rata oli ihan helvetin vaikee. Ens alkuun piti ottaa kauhee spurtti ja sen jälkeen takakiertoinen hyppy. Tää oli se paikka mis suurinosa hyllytti. No niin mekin tehtiin treeneissä. Mut onneks  tätä skabaa saa treenata etukäteen. Mää oon vuoskaudet ollu vähä turhautunu tässä kisassa mikä tosiaankin on ainoo kisa mein kotikentällä. Aikoinaan edes AKVA ei oikeen toiminu täs skabassa. Saatto kyl tehä nollan, mut helvetin hitaasti. Xena oli nyt ekaa kertaa mukana. Ja pitää sanoo etten olis voinu pahemmin yllättyä positiivisesti. Jumanstuikkelis et se veti hienosti. Puomiltqa tuli se pakollinen 5 mut muuten se oli ihan täydellinen. Ja ku tsiigaa listalta ihan mitä luokkaa vaan, Xena teki koko porukan toisiks parhaan tuloksen ja medit se voitti ylivoimasesti. Mul oli rinta aika rottigilla. Eli anteeks siittä.

No se mein mahtisuoritus ei ollu päivän ainoo. Moni muukin onnistui ja se merkkas sitä et HARJA nappas ekan voittonsa kauounkitaistossa. Hip, hip, hurrei!!!!!

torstai 26. syyskuuta 2013

Xena Vaasassa 2013

Höpöhöpö

Jos mää oon jossain asiassa mestari, nii se on katteettomien lupausten tekeminen. Pitsi-agin jälkeen lupasi palata asiaan pian. Noh, ei siin menny ku vähä yli kuukaus mut ihan monet kisat on ollu siin välis. Et näin hyvä mää olen.
Mut mennään ny ihan kronologisessa järjestyksessä eli elokuun puoliväli ja Vaasa. Mää lähdin sinne eka kerran ilman Riaa. Eli taas meni yks neitsyys :-D Mul oli viälä loma päällä ni lähin sinne jo torstaina. Tuli siin sitte tehtyy jonkinmoinen lomareissu samalla. Vaunu oli mukana ja Vaskiluodon leirialue oli määränpäänä.
Koitin pysyy mahdollisimman paljon mukavuusalueella ja otin vaan Xenan mukaan. Jumalauta et oli helppoo olla matkalla yhen koiran kans.
Matka meni yllättävän jouheesti, varmaan ihan sen takii kun on Vaasas tullu käytyy joka vuosi sen jälkeen ku aktiivi-kisaamisen alotin. Perille päästyä tein ihan normijutut mitä yleensäkin. Siinä kun olin vaunun irrottanu ja rupesin tassuja veivaa alas jäin ihmettelee, et mikä ihme musta nahka roikku vaunun pohjasta. Siäl oli viemäriputken päällä kuollu KYY!!! Fuck me!! No mää katoin et se oli aika kylmän olonen nii uskalsin käsin siihen koskee ja heittää huit hemmettiin. No onnex se oli reissun ainoo paskajuttu. Illalla oli vähä tylsää kun ei ollu paikalla viälä ketään tuttuja. Vähä tuli viiniä hörpittyä mut sain oltua lähtemättä taiteiden yöhön.
Perjantai kului ihan lepposasti ku käytiin lenkillä ja vähä kaupungilla ja viälä Rantareviirillä treenaas kontakteja. Illalla alko sitte leiri täydentyä kun paikalle saapui Team Hurrila, Team Pelhola ja viimisenä Team Pepe ja Kaffe.

Lauantai-aamu alko niikun edellinenkin eli saunomisella ja uinnilla. Liikaa ei kumminkaan voinu itteensä rentouttaa ettei iske väsy jo ennen kisoja. Lähettiin paikalle jo vähä aikasemmin seuraamaan Pepen ja Kaffen kisaamista. Ja tiäytysti Lenan ja Dellan myös.
Kisojen ylituomarina toimi J: Tienhaara ja harjottelijana J.Helin

Ei ne radat mitään ylivoimasia ollu, mut kävi vaan niin kun mää vähä etukäteen pelkäsin. Pari päivää vaunuelämää saa Xenan energiat ihan huippuun ja sitte ku se pääsee radalle, nii ei kauheesti muuta tule ku kokemusta. Viimiseen asti mää yritin vaiks virheitä tuli. En antanu sen häiritä jatkoin vaan. Mit jossain vaihees tuli kumminkin se viiminen niitti  hylyn muodossa. Se oli jo niin lähellä loppua etten enää voinu muuta kun kutsua Xenan hyppäämään syliin. Se sai radan reunalta yllättävän isot aplloodit.Se lämmittää aina vaiks olis menny vähä perseelleen nii me osataan viihdyttää :D

Noo, lauantai-ilta meni sit taas vähä viihteelle. Siinä leirissä vähä rillattin ja otettiin taikajuomaa. Sunnuntai-aamuna ei olo ollu ihan paras mahdollinen. Mut saunaan kumminkin menin ja Kaitsu ilmesty sinne myös. Eipä silti. Joskus oon huomannu et kisat menee ihan hyvin pienessä kankkusessa ja huonosti nukutun yön jälkeen. Niin tuli tapahtumaan nykkin.

Sunnuntaina harjottelevana tuomarina oli Eija B:n puoliso Tomas. Täytyy sanoo et olin ihan positiivisesti yllättyny hänen radoista. Niissä ei paistanu läpi millääntavalla yli-yrittäminen vaan ne oli hauskoja ja sujuvia suorittaa. En vaan muista et olisin koskaan ollu radalla minkä pituus on 196m. Ja siin tuli viälä enempi haastetta kun A-este oli liian matala ja se poistettiin kokonaan. Sen takia rataprofiili muuttui sellaseksi et piti juosta kulmasta kulmaan koko rata-alue lävistäen. Ja vastakkaisessa kulmassa oli viälä putki-ansa. Tää meni meiltä ihan ok. Puomilta tuli se pakollinen 5, mut aika oli -7.83. Koko luokan toisiks paras aika. Voittajan aikakin oli 2s huonompi. Sijotus oli 6.
Toka kisa meni vähä heikommin ja kerättiin 10 taalaa ja siinä sijotus oli 9.

Mää haluun kauheesti kiittää mukana olleita seurafrendejä Lenaa ja Pasia. Suskia ja Kaitsua sekä epävirallista HARJAn kunniajäsentä Pepeä. Oli ihan helvetin kivaa. Ehkä kivoin reissu Vaasaan ikinä. Niin ja niinkun lupasin erityiskiitos Pepelle lauantain kuvaamisesta ja Kaitsulle samat kiitokset sunnuntaista.

perjantai 9. elokuuta 2013

Pitsi-Agi 2013

Ol niingon gotonas!


Nimenomaan. Rauma on meille melkein ku koti-kisat. Vaiks mää oon aina kannattanu Ässiä, nii agility on kivaa Raumallakin. Molempina päivinä olis ollut kolme kisaa kolmosille, mut olin kaukaa viisas ja otin kumpanakin vaan kaks. Eka syy siihen oli et Xenan pää ei tahdo kestää kolmee starttii päivässä. Tosin joskus kakskin voi olla liikaa ;-) Ja toinen syy oli mun selkä. Talvitreeneissä murtunut häntäluu on välillä sitä mieltä et olis parempi olla ihan hissukseen. Mun agi-sydän on taas sitä mieltä et kokonaan ei voi olla paikoillaan.

Lauantaina ekan kisan virallinen tuomari oli Saviojan Anne, mut harjottelijana toimi hyvä tuttu Vaasasta Teilerin Timo. Rata oli ihan ok. Oikeestaan se oli oikeinkin kiva. Pari ilkeetä ansaa oli mihin monet sortuikin. Me ei sorruttu mihinkään mitä etukäteen ajattelin et olis pahoja paikkoja. Meille kohtalon koura sivalsi radan alkupuolella. A:n jälkeen oli hyppyeste poikittain A:han nähden ja sen verran sivussa vasemmalla et se oli takaa kiertoinen. Mää jäin hiukan varmistamaan kontaktia ja Xena sen jälkeen liikahti ennen mua ja pääsi sen verran eteen etten enää ehtiny tekee mitään ku se jo hyppäs vika suuntaan.
Loppuun vedettiin tietenkin ja niinkun aina, sata lasissa. Anne S. tarkkaili kisaa toimitsijateltan nurkalla. Sanoi ohimennen et siinä oli päivän viihdyttävin suoritus. Ja ettei aina tarvii mennä niin viivasuoraan etc. Pitääpi sanoo et tuli kyl hyvä olo taas tosta kommentista. Niinkun joku saattaa muistaa Xenan ekan nollaradan aikoinaan Vaasassa. Sillon Anne sanoi palkintojen jaossa et me ollaan tuomarin painajainen :) Sillon en ollu ihan varma, oliko se kohteliaisuus, vai jotai ihan muuta.

Päivän vika veto oli Asko Jokisen hyppäri. Sen alku oli mein starttityylille sopiva, eikä tullu millään tapaa kiire. Paha ansa oli silti heti alussa kun neljännen hypyn jälkeen kakkoshyppy oli ihan liian lähellä kun sen ohi piti viedä kepeille. Se onnistui meilt ihan mallikkaasti kyllä. Keppien jälkeen oli muuri samaan suuntaan mut vähän eri linjassa. Sillai et kun ite olit keppien oikeella puolella niin kulmasta tuli ihan perkeleen paha ja muurin jälkeisen putken väärä pää avautiu koiralle. Mää olin suunnitellu tekeväni valssin muurin ja putken välis, mut jostain syystä se kisatilanteessa muuttuikin vartalo-ohjaukseen ja vikaan meni.
Et se oli sellanen mustan-agin lauantai :-D Ai joo. Se täytyy mainita et tänä vuonna mul oli ekaa kertaa teeman mukainen kisa-asu. Ria kutoi mulle mustasta langasta hienon reikäpaidan. Ja selkäpuolella oli vielä pääkallo-kuvio. Se oli kyl hieno, mut ihan saakelin kuuma. Et tuskin se tulee syrjäyttämään Ranskan maajoukkue paitaa.

                                        Oho. Se olikin Dio kotipihalla :)


Sunnuntaina lähettiin Xenan kaa ihan kahestaan kisapaikalle. Ei huolittu mukaan Riaa eikä Annaa ;-) Voi olla et mun keskittyminen oli vähä parempaa kun tulosta alko taas tulemaan.
Eka veto oli Saviojan hyppäri. Siin ei kauheesti ollu mitään mikä olis meille tuottanu ongelmia. Ainoo oli yhden putken jälkeen ku Xena ampu sietä ulos ihan infernaalisella nopeudella ja meinas vetää sen takia väärälle hypylle ku mää olin sen takana viemässä sitä jo seuraavalle. Tost kuvauksesta ei muuten taas ota pirukaan selvää. Muuten olisin laittanu sen jo nettiin mut Se oli kuvattu Lenan padillä eikä ne oo vielä siirtäny sitä mun tikulle :-D No se oli kumminkin virheetön rata. Harmillisesti pari liian pitkää kaarrosta ja se harhautuminen väärälle esteelle vei vähä liikaa aikaa ja tulos oli sitte 0.62. Pahoittelut fb-kavereille kun hehkutin sillon nollaa :(  Sijotus kumminkin oli 16/33

Vika kisa oli taas Jokisen rata. Tai no tais olla suurimmaks osaksi Saviojan, kun mineillä oli esteet ihan samoilla paikoilla. Asko tais siirtää kolme numeroa eri puolille hyppy-estettä. Kaikki medi-ohjaajat oli varmaan opetellu radan niinkun minit sen meni. Mut onneks muutokset oli niin pieniä et ei ne kauheesti vaikuttanu ohjaukseen. Mää en enää kirveelläkään muista millai se rata meni, mut sen muistan et se tuntu perkeleen kivalta suorittaa, vaix ei missään nimessä ollu helppo. Pääsin mää tekee siinä pari kertaa sellasen hienon ohjauksen. Mut ku mää oon maalta ni mää en tiedä mikä sen nimi on. Hyppy oli pitkittäin ja mää olin ite vastakkaisella puolella ja kädellä niistin koiran toiselta puolelta ja sit ku mää käännyin uuteen menosuuntaan nii olin ite koiran ja esteen välissä. Jos joku viisas osaa sanoo ton perusteella mitä mää siinä tein, nii sil vu plait. On hyvä ja kommentoi vaan. Rata eteni mallikkaasti keinulle asti. Ja sit Xenalle tuli taas sama juttu ku monta kertaa ennenkin. Eli jos keinu on kauheen herkkä, nii se ei malta oottaa loppuun asti ja ponkasee eteenpäin jo ennen ku se ehtii maahan. Se oli sen radan ainoo kupru mein kohdalla ja aikakin oli ihan hyvä -2.76, 3.97m/s etenemällä ja sijotus 14/30.

Joo sellaset pitsit tänä vuonna. Lauantaina taisin sortuu yli-yrittämiseen ja sen takia perseelleen meni. Sit taas sunnuntaina mää otin "Tami-asenteen" - Keep it simple. Mää unohdin vähäks aikaa kaikki hienot ohjausliikkeet mitä mää oon suuressa maailmassa oppinu ja menin ihan "old-school" opein. Ja tulosta tuli taas.
Toi sunnuntai oli muutenkin toivoa antava, vaikkakin tarkemmin ajateltuna myös hermoja raastava. Tuplanolla jäi lentokeinun ja 0.6 sekunnin päähän. Mut todisti myös sen et Xenalla on vielä mahkuja.

Kuulemisiin pikemmin kuin arvaattekaan...


Loppukevennys. Xena kirmaamassa Hollannissa. Piha kuuluu Yvonne Klemetsille Roderik Felmanille. Yvonne on ollu pari kertaa mm-kisoissa edustamassa Hollantia. Et sellasii kavereita meillä on maailmalla :)


torstai 1. elokuuta 2013

Treeni-viikonloppu

Jou,

Harjavallan näyttelyn aikoihin saatiin päähän et järjestetäis yleinen treeni viikonloppu. No se sitte toteutuikin ihan nopeesti ja se pidettiin 13ja 14 heinäkuuta. Agility oli sielläkin näkyvin laji, mut harrastettiin siellä myös tokoa, jälkeä ja hakua. Niin ja ralli-tokoa myös. Osanottajia oli kolmisenkymmentä eli ei ihan vähän. Paikka oli mein ihan oma kotikenttä eli Hosiossaari Harjavallassa,

Jo ennen tapahtuman loppua siellä oltiin suunnittelemassa seuraavaa vastaavaa tapahtumaa. Ilmeisesti mää sitter joudun sellasen taas värkkäämään. Kaikki sujui senb verta hyvin ja loppusiivous sujui myös ihan leikiten, nii kai sellasen voi järkätä uudelleen. Valokuvia tapahtumasta on varmaan pilvin pimein, mut nun läppäriin ei oo tarttunu yhtään, et sori nou boonus.

Mut ne ketä paikalla oli tietää et kivaa oli ja mää lupaan et sitä tullaan pitämään tulevaisuudessakin.

Agirotu 20132

Heippa taas

Taas ehti vierähtää vähä liian kauan edellisestä päivityksestä ja paljon ehti tapahtua. Aloitetaan ny tapahtumien purku ihan kronologisessa järjestyksessä. Heinäkuun alussa käytiin taas perinteinen agi-rotu. Pari vuotta jäi väliin, mut taas päästiin mukaan ja se olikin mulle jo viides.
Tänä vuonna kisat käytiin jo kolmatta kertaa Teivon raviradalla. Nyt en osallistunu yksilökisoihin lainkaan vaan latasin kaiken energian sunnuntain joukkuekisoihin. Ja nyt oli tilanne vielä sikäli erikoinen et olin joukkueen johtaja kisaaville, kuin myös mölleille. Ja sit vielä tapahtui sellanen ihme, et starttasin Maxin kans hava-mölleissä.



Pyrtsien rataa en ala sen tarkemmin läpi käymään, kun se kumminkin löytyy joutubesta. Joukkueessa starttasi Nemo ja Soila. Sit oltiin me ja sitte Tikra ja Sinikka ja vikana Bode ja Jouni. Kisan tuomarina toimi Kermisen Petteri. Täytyy sanoo et onneks Petteri ei noudattanu vanhaa kaavaa ja tehny ihan älytöntä rataa. Tää rata oli helvetin kiva ja ihan suoritettavissa.
Kisaavien joukkueen nimi oli Ranskan Rastat, Nemo tekio joukkueen aionoan nollan. Xena oli ihan omalla tasollaan. Yks rima, puomin alastulo ja toinen A. Eli 15, mut mahtavalla ajalla. Tikra keräs mahtavasta ohjauksesta huolimatta aika paljon pisteitä. Bode oli nolla kerhossa melkein loppuun asti, valitettava kontakti-virhe vikalla A:lla.
Huomioon-ottaen mitä kaikkee radalla tapahtui, sijotus oli ihan kelpo 18.


Sitte päästään siihen mun varsinaiseen jännityksen kohteeseen, eli mini-mölleihin ja Maxin ekaan startiin ever. Tuomarina oli uus tulokas Reetta Mäkelä. Rata oli hypppäri ilman keppejä. Ehkä pieni helpotus meille :)
Eniten mää pelkäsin sitä et lähteeks Max alussa mun mukaan. No se oli kun ihmisen mieli ja tuli mukana ku juna. Tehtiin nollarataa ihan neljänneks viimiselle esteelle asti, ku tuli vastaan muuri, Siit ei Max meinannu selvitä millään ja siit napattiin 20 poitsii. Mut oon ihan tyytyväinen herran avaukseen silti. Ehkä se vielä tulee starttaamaan myös yksilö tasolla.

Heitin muuten tota havajnoukkuetta varten päälle paidan minkä ostin ekasta agi-rodusta Vöyristä 2008. Selässä on teksti - Ihan oikeesti ollaan me treenattu :D


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Juhannus 2013

Gud kväll

No nii. Sainhan mää vihdoin tään hemmetin bloggerin taas auki. Tän vuoden juhannus-kisat tuli taas taputeltua. Eli paikka oli sama kun aina ennenkin, Tuorlan majatalo ja järjestävä seura Tsau. Jonkinmoista historiaa tehtiin tänä vuonna kun Harjalaisia starttasi peräti  6 koirakkoa. Mun ja Xenan lisäks Lena ja Della, Pasi ja Taika, Anne ja Sissi, Mervi ja Minni ja Marco ja Iines. Alemmis luokis seuran menestys oli ihan hyvä. Kuninkuusluokan menestystä ei kauheesti voi kehua. Mut pääasia on et kivaa oli.
Mun ja Xenan suoritukset ei olleet ihan pohjanoteerauksia. Mut ei paljon toisinkaan.
Tänä vuonna tuomaristo oli mennyt aika uusiksi eikä vanhoista ollu jäljellä enää ku Rantamäki-Lahtisen Leena. Muut domaret oli Sari Mikkilä, Seppo Savikko ja vierailevana tähtenä oli legendaarinen vanha engelsmanni Bob Griffin. Eikä muuten ollu eka kerta ku oltiin Xenan kans hänen radoillaan. Nastolan agi-rotu vkonlopun yksilökisoissa muutama vuos sitten tuli oltua herran radalla.

Perjantai alko kolmosten osalta Savikon agi-radalla. Siit ei paljoo oo kerrottavaa. Alku olis ollu ihan ok, mut Xena vaan pääs irtoo vähä ennen ku olin odottanu ja tokan esteen ( rengas) edessä jouduin tekee ylimääräsen pyörähdyksen et saisin Xenan takas ruotuun. Täl kertaa se ei kestäny korjaamista ja tuli entistä sekopäisemmäks ja tuloksena hyl. Seuraavaks mentiin Griffinin hyppärille. Paljon liian pitkiä kaarroksia ja vähä omaa, kuinmyös Xenan sekoilua ja tuloksena 10 ja sekunnin YLIAIKA?

Päivä hoidettiin unholaan saunomalla ja grillaamalla ja ehkä jopa jokusella drinksulla.

;auantai alko mein osalta Griffinin agi-radalla. Rata vaikutti ihan kivalta ja mää luulin et oli huomioinut kaikki ansat, mut toisin kävi. Eka hyppy oli suoraan eteen ja toinen lievästi vasempaan ja takaa kiertäen. Kolmos-hyppy oli kakkosen vieressä ja koiran kannalta mhös takakiertoinen. Kolmosen vieressä oli A ja sen alla putki.  Jos olisin menny ite kakkosen vasemmalta puolelta ohi ja valssilla kääntäny hypylle ja ottanu Xenan vastaan kolmosen yli, nii olisin pystyny estämään ettei Xena olis hyökänny sinne putkeen. Harmi vaan et se tuli mieleen vasta seuraavana päivänä.
Mun vika juissi-veto Leena RML:n hyppäri. Ja oli sit todella kinkkinen, eikä kyl sopinu yhtään mein laisille. Mut hyvin taiseltiin aina esteelle 17 asti. Olin arvioinu mein vauhdin vähä alakanttiin ja kun olis pitäny hypyltä valssin kautta kääntyä ja etukautta viedä koira hypyn taakke. No en sitä ehtiny tehdä ja Xena päätti hypätä vikasuuntaan.

Se vika hylly otti pattiin aika pahasti ja meni hyvän aikaa ennen ku sain kasattua itteni. No grillaus ja pari napsuu autto kyllä. Sen verta oli järki pääs et lopeti ajois ja sunnuntaina olin niin saakelin pirtee et melkein harmitti ettei ollu mitään itelle sopivaa aamukisaa.
Et se oli sitte sellanen juissi se. Mut kivaa oli ja sehän on kaikkein tärkeintä, eikö?



perjantai 21. kesäkuuta 2013

Xena siellä sun täällä

Terppa

Pakko myöntää ihan surutta, et oon ollu aika huono kynäniekka lähikuukausina. Kisoja on tullu ja menny enkä oo mitään saanu aikaseksi tänne. Jos semmonen ihme olis tapahtunu et joku olis kaipaillu, nii oon tosi pahoillani. Tekosyitä on aina helppo keksii... Just nyt mää en keksi mitään :)

Oolrait. Viime päivityksen jälkeen me käytiin viälä kerran Attllä ennen heidän kesätaukoo. Siit on jo niin kauan aikaa, etten ala käymään niitä läpi sen tarkemmin, enkä edes muistaiskaan millasia tunneskaaloja sillon käytiin läpi. Kolme kisaa kumminkin oli ohjelmas ja tuomarina iki-ihana Eija Berglund. Xena oli ihan oma ittensä ja puomin alastulo oli taas ihan vieras käsite. Ja se oli just ekalta radalta ja tulos 5 ja sija oli muistaakseni 14.
Kaks jälkimmäistä hyllytettiin. Toinen niistä tapahtu ihan radan lopussa vähä  hämärissä olosuhteissa. Me startattiin vikana eli mul ei ollu mikään kiire lähtee siältä pois. Mää otin nortmaaliin tapaan Xenan syleilyyn. Eija oli kävelemäs radalta pois ja vissiin osaa lukee huulilta. No, okei myönnän et sanoin itekseni v***u.
Eija vaan tokaisi, et alkaaks ikä painaa vai mikä on :) Olin meinaan just täyttäny 40.
Kisan jälkeen oltiin kahvilla ja Eija tuli sinne kans ja alko kyselee muilta et miten me saatais toi Rami rauhottuu radalla :) Mää olin ihan  ihmeissäni ku omasta mielestä olin iha rauhallinen.



Alkukesästä käytiin kääntyys Raumalla. Kaks kisaa oli ohjelmas ja tuomarina kitara-sankari Henri Luomala. Ekaks oli  agi-rata. Tosi suvuva ja ihan perkeleen kiva rata. Meille vakkari 5 puomilta. Hyvä aika ja sijotus 8s.
Hyppärillä Xenal keitti taas vähä yli tyyliin all hell breaking loose. Mul ei ollu paljookaan tehtävis ja hylly tuli.

Nii joo viime vkoloppuna käytiin K-nummella sm-kisoissa joukkueen muodossa. Kiven kova ryhmä oli taas koossa. Kolme samaa kun viime vuonna jolloin sijoitus oli 12. Nyt ei menny ihan niin hyvin. Me otettiin Xenan kaa  kaikilta kontakteilta 5 eli tulos 15. Leni ja Sami hyllytti ja Vissan ja Boden nollat ei enää paljon pelastanu ja sijotus oli 35. Nii tuomarina oli Tuomo Pajari. Täytyy sanoo et taas kävi tuuri, niinkun viime vuonnakin ja medeillä oli helpoin rata.
Nyt onkin sit jo juhannus ja ollaan taas Tuorlassa Tsaun kisoissa. Yritän antaa nyt vähä tuoreemman päivityuksen täältä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Xena Att:llä 31.3.2013

Hola'

Taas tuli semmonen aika et veri veti kisakentille. Taas olis ollu varaa valita useemmasta kisapaikasta, mut ei oikeen muualle osannu mennä kun Att:lle. Sitä naapuriakin harkitsin, mut samalle päivälle osu oman seuran match-show niin tartti olla siälläkin edustamassa ja vähän niinkun töitäkin tekemässä. Eli tää oli sitte ainoo oikee paikka tänä pääsiäisenä mein kisata. Tuomareita oli kaks kertaa Heidi V. ja kerran J. Jämsä.

Medien kisat alotettiin hyppärillä. Mua ei nyt niin kauheesti huvita kertoo millanen rata se oli. Mut toivon mukaan huomenna, tai siis jo tänään se saadaan julkastua liikkuvan kuvan muodossa. Sen verta voin kertoo et jos tapahtu outoja asioita, niin tapahtu myäskin hyviä juttuja. Nolla menetettiin jo kakkos-hypyllä kun jo siinä oli liikaa vauhtii ja Xena veti esteeltä vähä ohi. Mut hyvin mää itteni keräsin ja pääsin tilanteen herraxi taas vähäx aikaa. Kaikkein pahin hylkypaikka me vedettiin ihan mallikkaasti ja ilman vaaran paikkaa. Mut sitte tapahtukin jotain hyvin outoo. U-putken jälkeen oli hyppy eteen ja siitä viereisen hypyn editse  oikeelle hyppy ja siitä vasempaan se äsken ohitettu hyppy takaa kiertäen. Sen ekan hypyn jälkeen mää olin valssilla itteni kääntäny jo seuraavalle hypylle, enkä edes kattonu putkeen päin. Ja kumminkin Xena päätti mennä sin putkeen. Tai niin mää ainakin luulin. Ja tein sen mulle tyypillisen hylkyliikkeen. Eli paha irvistys ja katse kohti korkeuksii. Mut sit mää näin et tuomari oli edelleen kovin skarppina naama peruslukemilla. Ja mää tajusin, et helvetti siitä mitään hylkyy tullu. Ei edes kialtoo. Et pakko kai oli jatkaa. Sitä ennen Xena oli tullu vähä liikaa iholle ja kosketusvirhe oli meille siitä tuomittu.
Hävettävää tolla radalla oli meille niin vieras käsite kun yliaika? Oli siinä silti jotain hyvääkin. Alkaa noi etuleikkaukset ja päällejuoksut pikkuhiljaa toimimaan. Ja sen takii oon pystyny vähentämään valsseja omassa ohjauksessa.Mut sen verta pöljää touhuu muuten et yliaika oli ihan ansaittua. Sijotus oli silti päivän paras 11.

B-kisa oli mein alkuvuoden parasta menoo. Mut just sillon pitää padin tehdä temput, eikä tallenna sitä lainkaan. Täl radal ekat esteet oli vähä suoraviivasemmin ja näinollen myös mein oli helpompi päästä matkaan. Ja hianosti meil kulki. Ja Xena toimi kun junan hissi. Kymmenes este oli hyppy eteen lähellä seinää. Ja siitä piti kääntyy lähes 180 astetta oikeelle A:lle. Mitään kiirettä ei olis ollu. Et ihan hyvin olis voinu käydä viämässä koira sinne esteele asti. Mut mää ny kumminkin päätin luottaa Xenaan ja lähetin sen matkaan jostain parin metrin päästä. Mut se ei sitte hypännykään vaan hankki kiellon. Se oli se pirun seinä siällä takana, mikä vissiin sai Xenan epäröimään. Normioloissa mää en kauheesti olis asialla itteeni vaivannu. Mut taas kävi niikun muutaman kerran ennenkin. Ei nimittäin tullu puomilta 5:sta. Oli vaihteeks aika mallikas kontakti. Nii täytyyhän mun nyt tapani mukaan ryssii rata jollain muulla tavalla.
Vaix nyt aika oli yli 5s miinuksella niin sijotus oli aika hanurista, 16/28.

Vikaan kisaan vaihtu sitte tuomari. Täytyy sanoo et tosta Jämsästä on tullu meille oikee peikko. Ei vaan meinaa tulosta tulla. Sen radat on kyl kieltämättä aika omintakeisia. Ja nyttekin se näytti alkuun ihan mahdottomalta meille. Me meinattiin selvitä siitä mut ei sit kumminkaan. Puomilta oli melkein suoraan edessä hyppy mikä piti ohittaa ja kääntyy vasemmalle hyppyyn ja vasta sen jälkeen mennä se hyppy. Mää taisin vähä liikaa keskittyä siihen alastuloon, mikä muuten ei onnistunu. Ja taisin ihan inan horjahtaa sinne väärän hypyn suuntaan ja Xena päätti vetää sitte sen edessä olevan hypyn ensin.
Toi hylky ei niin kauheesti edes jurppinu jälkeenpäin, kun olin jo aikasemmin sanonu et olis ihme jos siltä radalta tulos tehtäis.Ja mainittakoon ny viälä et tolla radalla mää päätin ohjata vähä niiku kaupunkilaisetkin ja paikotellen siinä onnistuinkin. Eli hyvä oli meininki.

Ei mua nyttenkään mitenkään erityisemmin mikään startti jännittäny. Ehkä pienen ylimääräsen latingin päivään toi se, et koskaan ennen ei mun koulutettavia ole kisapaikalla ollut. Mut nyt tuli sekin seikka korjattua kun mun tuorein oppilas Annamaria lähti mein mukaan. Ja ihme kyllä viälä tänkin päivän jälkeen haluaa jatkaa mun valmennuksessa :o)

Jatkoa seuraa seuraavissa kisoissa...


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Xena Att:llä 2.3.2013

Hellohellohello!

Ihan liian pitkä kisatauko päättyi nyt. Niikun aikasemmin tuli kerrottua et Xena kävi kohdun poistossa ja sen takia jäi tammikuun kisat väliin. Mut nyt on kaikki niinkuin ennenkin. Mää laitoin itteni tänään ihan kunnolla likoon. Mul oli etukäteen sovittu et vedän treenit Lumo-hallissa. Aattelin et ihan hyvin ehtii kun eka startti Turus on vasta viideltä. Noh, ennen yheksää Poriin ja puolen päivän jälkeen kotiin.Vähä apetta ja unta ja volkkari kohti Turkuu. Just sopivasti ennen lähtöö oli viälä alkanu pyryttää lunta. Et ihan kiva automatka tiedossa.

Medeillä oli tänään kaikki kisat Minna Räsäsen ratoja. Mul on todella hyviä muistoja Minnan radoilta alemmissa luokissa, kun molemmat nousut tapahtui just hänen radoillaan. Mut nyt kohdattiin ekaa kertaa kolmosissa ja täytyypi sanoo et oli pienoinen shokki. Radat oli kaikkee muuta kun helppoja. Kivoja kyllä, mut helvetin haastavia. Siitä kertoo myös lukuisten hylkyjen määrä.

Ekalla radalla ensin kaks hyppyy suoraan eteen ja kolmas vasemmalta takaa kiertäen. Kakkosen jälkeen Xena pääsi vähä eteen, mut onnex olin ite vasemmalla ja valssin kautta sain sen kiertämään kolmosen takaa. Sitte loivasti vasempaan kepit ja suoraan edessä hyppy takaa kiertäen. Ja siitä samaan suuntaan putkeen. Putken jälkeen tiukasti oikeelle ja valssin kautta hypyn taakse ja kääntäen vasempaan puomille. Alastulo oli taas siinä hilkulla, mut videolta pystyy näkemään et tuomari vähä mietti et nostaako käden vai ei. Nosti kumminkin. Sen jälkeen 90astetta vasempaan hyppy takaa ja puomin alle putken oikeeseen päähän. Loivasti vasempaan hyppy ja putkeen. Ja viälä vasempaan kaartaen seuraavaan putkeen. Sitte tultiin hyppy-härdelliin misä suurin osa koirakoista hyllytti. Putken jälkeen oli vierekkäin kaks hyppyä. Ja vasemman puoleinen piti vetää ekaks takaa kiertäen ja sen jälkeen seuraava toiselta puolelta. Mää aattelin et seison niitten hyppyjen välissä javedän Xenan sylkkärillä sille takakiertoiselle. Ajatus oli kyl hyvä. Nojasin vaan huomaamati vähä sen hypyn suuntaan ja ohjasin Xenan hyppäämään vika suuntaan. Se on joskus niin pirun pienestä kiinni.

Tokan radan alku oli meille paljo helpompi kun ekassa, Toka hyppy oli takakiertoinen ja se antoi mulle enempi aikaa. Nää startit kun nyt on mitä on:o) Takahypyltä suoraan u-putken oikeeseen päähän ja siitä vasempaan A ja sen jälkeen loivasti vasempaan hyppy ja 90astetta oikeelle hyppy ja vieressä toinen toiseen suuntaan. taas 90 astetta oikeelle kepeille.Taas jouduttiin siihen mein yhteen kiroukseen kun mennään liian lujaa kepeille. Alku voi mennä hyvin mut hetken päästä Xenan rytmi menee sekasin ja joudun korjaamaan. Kepeiltä hyvin loiva oikee hyppy ja tiukka vasen takakiertoinen hyppy. Loivasti oikeelle hyppy ja taas putkee puomin alle. Nyt seuraava hyppy olikin takakiertoinen ja siitä taas pitkään putkeen, Ja eka radan tavoin myös seuraavaan putkeen. Ja siitä vasempaan putken toisen pään lähelle ja takakiertoinen hyppy. Mallikkaan "jaakotuksen" myötä vasempaan puomille.Siitä tiukasti vasempaan takakiertoinen hyppy, 90astetta vasempaan hyppy eteen ja maaliin.
Aika meni reilut 4s miinukselle, mut etenemä oli kumminkin yli 4m/s. Eli aika tiukka aikaraja oli radalla. Se ja vitonen toi meille kumminkin vasta sijan 11.

Päivän vikaan vetoon hyppärille mennessä alkoi väsy jo painaa. Enkä sitte huomannut et radan alku oli ihan samanlainen kun ekassa vedossa. Jos tän olisin huomannu, nii hylkyy ei ehkä olis tullut. Nimittäin jos olisin lähtenut ite vasemmalta puolelta nii tod.näk. olisin pystyny klaaraamaan sen kolmannen takakiertoisen hypyn. Mut nyt olin ite kuitenkin oikeella puolella ja kakkoshypyllä niin paljo myöhässä etten voinu tehdä mitään kun Xena hyppäs kolmosen vika suuntaan.
Taas samoin kun ekallakin radalla hylkyy lukuunottamatta mein meno oli mun mielestä ihan helvetin hyvännäköistä.

Vaiks nyt taas pari hylkyy tulikin hankittua, se ei paljo paina. Mul oli nyt joka radalla ihan saakelin kivaa. Vaiks Xena olikin vähä niiku viulun kiäli. Se tuo vaan vähä lisäjännitystä suoritukseen. Se ny ei mikään uutinen sinällään oo et mein startit oli taas aika kaaoottisia. Ekas ja tokas vedossa mää pystyin jotenkin hallittee Xenan ylitse pursuavan energian.Mut vikassa startissa se oli jo melkein mahdotonta.
Tänään tapahtu kumminkin niin paljon hyviä saioita et ei panene olla naama norsun kärsällä. Ja nolla oli kumminkin taas kerra hyvin lähellä.

Hyvää "kevään" jatkoa

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sitä sun tätä

Moikkis,

Kun pitkään aikaan ei oo kuulunu mitään, nii ajattelin vähä ilmotella mitä kuuluu. Viime vuoden viiminen kisa-päivityskin jäi jostain syystä tekemättä. Liekö sitte kauden päätös bileet ollu niin rajut. Tais olla kun en syytä muista :o)
Kumminkin Xenan kans käytiin joulukuun alussa viälä kerran Attllä vetäsees kolme kisaa. Kahessa oli tuamarina Heinon Marjo ja viimisessä Luomalan Henri. Me oltiin Xenan kans ihan omalla tasolla taas. Hylky, 15 ja 10. Tuloksellisissa kisoissa molemmissa sijotus oli 13. Aikaa on menny jo niin pirusti etten mää ala enää niitä kuvailemaan. Ihan kivoja ne kaikki oli. Mut joku niis silti mätti ettei ne vaan sopinu mein menoon. Ja suaritukset oli koko ajan semmosta veitten terällä taiteilua.

Mein piti taas jatkaa kisaamista viime vkonloppuna, mut alkuvuoden tramaattiset tapahtumat esti sen.
Xena sai kohtutulehduksen ja se jouduttiin leikkaamaan. Onnex me huamattiin se hyvissä ajoin, niin ettei ne kasvaimen alut ollu päässy leviämään muualle. Leikkaus onnistu hyvin ja särkylääkkeen avulla Xena oli jo seuraavana päivänä niin kun ei mitään olis edes tapahtunu. Hyppimistä piti välttää, mut se osottautu ihan mahdottomaxi. Sen verta eläväinen otus toi Xena on ettei sitä ehtiny estämään sohvalle hyppäämästä. Yhtään reeniä ei viälä oo ollu ettei tiädä mihin suuntaan mein agility on kehittyny, mut tulevana vkonloppuna sekin selvii.
Maxin kans mää olin pari viikkoo sitte lumolla. Sil oli kans tosi pitkä tauko ettei tehty mitään ja kyl se sitte näkykin. Alkuun se oli ihan pihalla eikä tajunnu mun ohjauksesta mitään. Mut sen se sentään muisti et puomi on kiva ja sinne vois mennä aina kun lähelle sattuu. Toka veto menikin sitte jo paremmin ja pysty jo näkemään et joskus ennenkin on treenattu. Mutei sen kans ihan heti kisaamaan tarvi lähtee. On se sen verta havaneesi kumminkin :o)

Mein nuorimmainen termiitti Dio on taas lähikuukausina saanu suurimman huomion mitä kouluttamiseen tulee.Pentukurssin alkeisvaihe saatiin just päätökseen ja heti perään alkaa jatkokurssi. Vähä rankkaa on välillä ollu kun seittämänä perättäisenä perjantaina on ajettu Poriin. Ja niin tiukka aikataulu on et hyvä kun töitten jälkeen ehtii kotona käymään. Mulle toi tottispäivä on enempi turistina oloa kun Ria hoitaa ohjauspuolen. Mut jokakerta oon silti mukana ollu. Tekee mulle ihan hyvää kun on jokunen ( ehkä 13v) vuosi aikaa kun viimeks oon sellasella kurssilla ollu.

Ja sitte alettiin viälä käymään pentu-agilityssäkin. Ja se on sitte lauantaisin Porissa kans. Se on luonnollisesti taas mun ohjauspäivä. Eihän tolle kurssille mikään pakko olis ollu mennä, kun jonkimmoinen kokemus on vuosien varrella tullu. Mut on vaan paha tää talviaika kun omalla kentällä toi lumi tekee vähä haittaa. Ja jos olis odottanu kevääseen nii toi pikku riiviö olis jo niin vanha et kouluttaminen olis paljo haastavampaa.

Täytyy sanoo et olen mää niin hiton onnellinen tostakin koirasta. Se ei ollu kauaakaan meillä viälä ollu kun se antoi tiätynlaisia merkkejä omasta luonteestaan. Ja mää sanoin sillon ja sanon jokasen koulupäivän jälkeen viäläkin et Diosta tulee mein paras koira. Siis vaix se on älyttömän vilkas ja touhottaa koko ajan, niin sil on yks ominaisuus mitä Xenalla ei koskaan oo ollu. Kärsivällisyys. Koulutustilanteessa se jaksaa keskittyä ja seuraa mitä siltä odotetaan. Ja varmaan sen takia se oppiikin niin pirun nopeesti. Ja se on äärimmäisen älykäs. Kun tietää sen vanhemmat niin se on kyl saanu molemmilta parhaan ominaisuudet.
Jos kaikki menee hyvin nii parin vuoden päästä saan kisata kahdella pyrrillä kolmosissa. Täytyy vaan tiovoa ettei Dio kasva ylisuureksi ja jäis mediksi. Aika näyttää....

Kaikista muista tulikin jo jotain sanottua, mut ei saa unohtaa lauman johtajaa. Ada on edelleenkin mein haushouldin paras nukkuja :o)





Palaillaan taas kun jotain höpinää ilmaantuu...




Ja loppuun viälä pari onnistuneenpaa Lean otosta.