perjantai 27. syyskuuta 2013

Kaupunkitaistelu 2013

Ou jee!

Ny kun ei Ranskaan päästy tänä vuonna niin pystyttiin taas osallistumaan perinteiseen kaupunkitaisteluun. Eli se on joukkue kilpailu, mihin osallistuu kaupunkeja kautta satakunnan. Kaippa sitä vois pitää jonkinmoisena Satakunnan joukkue-mestaruuskilpailuna.
'Tänä vuonna mukana oli 6 joukkuetta. Äetsä, Uki, Rauma Porista molemmat ja me. En halua ny yhtään ylpeillä mut viime vuonna meni tää homma aikas perseelleen, eli HARJA oli viiminen.Pari kertaa aiemmin ollaan oltu kakkosia.
Tuomarina ja radfan suunnittelijana on jo muutaman vuoden ollu Tyny ja j.Srömberg. Nyte hää oli kumminkin estyny ja saatiin vastaavaan tehtävään PPP, eli Pasi Pohjanpalo Laitilasta. Oloi vissiin hällekin unelmien täyttymys kun oli jo useenpaan kertaan pyytäny kyseistä pestiä.

Mut itte asiaan. Rata oli ihan helvetin vaikee. Ens alkuun piti ottaa kauhee spurtti ja sen jälkeen takakiertoinen hyppy. Tää oli se paikka mis suurinosa hyllytti. No niin mekin tehtiin treeneissä. Mut onneks  tätä skabaa saa treenata etukäteen. Mää oon vuoskaudet ollu vähä turhautunu tässä kisassa mikä tosiaankin on ainoo kisa mein kotikentällä. Aikoinaan edes AKVA ei oikeen toiminu täs skabassa. Saatto kyl tehä nollan, mut helvetin hitaasti. Xena oli nyt ekaa kertaa mukana. Ja pitää sanoo etten olis voinu pahemmin yllättyä positiivisesti. Jumanstuikkelis et se veti hienosti. Puomiltqa tuli se pakollinen 5 mut muuten se oli ihan täydellinen. Ja ku tsiigaa listalta ihan mitä luokkaa vaan, Xena teki koko porukan toisiks parhaan tuloksen ja medit se voitti ylivoimasesti. Mul oli rinta aika rottigilla. Eli anteeks siittä.

No se mein mahtisuoritus ei ollu päivän ainoo. Moni muukin onnistui ja se merkkas sitä et HARJA nappas ekan voittonsa kauounkitaistossa. Hip, hip, hurrei!!!!!

Ei kommentteja: