Xena Wecalla 2.4.2011

Kukkuu!!!

On se kuulkaa ystävät hyvät niin, et aina kun putoo korkeelta niin satavarmasti sattuu. Täs onkin lähi-aikoina ollu vähä liian aurinkoisia kisa-kelejä. Parilta viimiseltä Liedon reissulta Luvat ja nyt viälä mun elämäni ensmäinen Timanttiset Ranking sijotus. Et oli kai vaan ajan kysymys koska ropisee.
Wecan kaarihalliin matkattiin täynnä toivoa, tulta ja tappuraa. Ohjelmassa oli pelkkiä kakkosten kisoja ja tuomarina Heidi Viitaniemi. Kolme mahdollisuutta nousta kolmosiin ja yhtä monta pysyä viälä kakkosissa. Tyydyin sitte siihen jälkimmäiseen.
Tänään jokainen rata oli toinen toistaan vaikeempia. Hankalat alut varastavalle koiralle ja pirullisia hyppykulmia.

Viime reissun jäljiltä Xenan kisapantaa ei oo näkyny ja sil oli taas uus panta, mikä sekin aiheutti mulle ongelmia. Kun ei meinannu lukitus löytyy karvojen seasta. No irtoshan se viimein ja samal irrottin mekin lähtöpaikalta. Tokal hypyllä oli jo kiire, mut onnex seuraava hyppy vaati valssauksen ja pääsin taas tilanteen herraksi. Nollantappaja puomi oli vuorossa ja nyt mää jo muistan ite rauhottua alastulossa ja Xena teki upean juoksukontaktin. Sen verta uus asia toi onnistunu puomi viälä on, et seuraavalle esteelle yleensä tulee kiire, kun mää vissiin jään vähä ihastelee sitä alastuloa enkä muista et pitäis jatkaa eteenpäin. Parin hypyn päässä oli todella ilkee putki-ansa. Xena näki putken väärän pään jo ilmassa ollessa ja vaix mää käännyin ajoissa, ni en ehtiny tekeen mitään ennen ku Xena oli jo kadonnu sinne putkeen. Vuoden eka hylky oli tosiasia.
Jälkeenpäin mää ajattelin, et mun ei olis tarvinnu olla ku 50centtii edenpänä ni olisin varmaan pystyny estämään hylyn. Se on joskus pirun pienestä kii.
Täytyy tähänväliin antaa vilpittömän suuret onnittelut seurafrendille Pasille, joka teki jo ekassa kisassa sen mihi mää en pystyny koko saakelin päivänä, eli nollatulos ja siirto kolmosiin.

Tokal radal oli putkiansa heti alussa. Nopeilla jaloilla mää sain vietyy Xenan oikeeseen päähän. Seuraavalle hypylle mennes mää jäin puoleenmatkaan oottelee Xenaa, et se ehtii putkesta mukaan. Olin vissiin ite vähä poikittain menosuuntaan nähde ja sen takii ilmeisesti Xena meinas lähtee kiertää hyppyä. Mää oli taas hiuka yli-latautunu ja ku jotain oikeen kovasti haluaa, eikä onnistu ni taas tulee tunteet peliin. Häpeällisesti pääsi tos kohtaa ärräpää ja oli kuulemma kuulunu yleisön joukkoon asti. Virheen jälkeen menee ain hetki et pääsee taas rytmiin ja se varmaan aiheutti sähläystä pujottelussa. Otin kaks kertaa uusiks, mikä tiätysti söi aikaa. Yks kielto viälä onnistuttiin hankkimaan muurilta. Olin ite vähä jäljessä ja vaikee lähestymiskulma, ni ei siin muuta tarvittu. 15 tikkiä ja hädintuskin nolla-ajalla toi sijan 5.
Täs kohtaa alko nyppimään jo tosi rankasti. Lähettiin sitte vähä lenkille rauhottuu, ku oli semmonen olo et olis tarvinnu alkaa hajottaa paikkoja.

Viiminenkää rata ei tuonu yhtään helpotusta. Kaks hyppyy eteen ja niitten takana puomi, mihin ei kumminkaan menty vaan käännyttiin tiukasti vasempaan. Ilman puolenvaihtoa kolmos-hypyn jälkeen olis varmaan taas tullu hylky, kun seuraavan hypyn vieressä oli taas putki. Suu ei ollu näkyvissä, mut se ei oo Xenaa ennenkää haitannu. En lähteny siinä kauheesti varmisteleen, vaan otin kovalla äänenkäytöllä Xenan oikeeseen suuntaan keinulle. Xena jo tuli kontaktille, mut hyppäs pois. Sillon en viälä tajunnu mitä tapahtu. Mää luulin, et sen tulokulma oli liian jyrkkä. Mut myöhemmin selvis, et pari metrii ennen keinua, mul oli itellä suunta vähä perseellään ja vaix mää olin oikeessa paikassa sillon ku Xena tuli keinulle, ni se alko vissiin ite epäileen et olix tää oikein. Joskus se on todella pirun pienestä kiinni nää hommat. Päivä oli menny tähän asti sen verran päin persettä, et nyt oli jo kunnia kyseessä ja ohjasin tiukasti täysillä loppuun asti. Toistamiseenkin käytiin puomin lähellä, mut sain Xenan pidettyy hanskassa ja sitte ku puomin vuoro oikeesti tuli, ni kontakti napsahti taas kohilleen. Kisassa ei tullu kun kaks tulosta ja silti jäätiin toiseksi.

Päivän ainoo hyvä asia ja itteasiassa todella iso asia oli yhdeksän onnistunutta kontaktia, et onhan sekin jotain. Joskus muinoin mää olin hyvin onnellinen jos kolmesta kisasta edes yks oli palkintosijan arvonen. Mut nyt ei enää lämmitä yhtään kolmen joukossa oleminen, jos ei nollaa tule. Mut mikä ei tapa, se vahvistaa ja kyl tääl viäläkin henki pihisee. Ja vaix toi vikan kisan keinu episodi syä miästä rotan lailla, ni silti homma jatkuu.
We will never surrender!!!