Xena Weca:lla 8.10.2011

JiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiHaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Voi hyvää päivää sentään ja kaikkee taivaan ja maan väliltä. Jos oli tota edellistä epistolaa vaikee kirjottaa, nii ei tää kyllä oo yhtään sen helpompaa. Sisällä myllertää aika rajusti, mut onnex tää myrsky pään sisällä on nyt niin positiivistä ku vaan voi olla. Mää en oikein tiädä mistä päästä nyt alottais, mut kait se olis järkevintä alottaa vaix alusta. Eli Wecan kisoihin Noormarkkuun mentiin ja täl kertaa ihan sopivaan aikaankin, ku mein eka kisa oli vasta neljältä.Tuomarina toimi Minna Räsänen. On muuten sama tuomari, kenen radalla noustiin kakkosiin. Etukäteen jo ajattelin, ettei varmaan helppoo tulis olemaan. Eikä ollu ainakaan hyppärillä.

Ekan hypyn vasemmal pualella oli U-putki ja no2 oli kauemmassa päässä ja sinne mentiin ihan kolmos-hypyn viärestä. Tää hoitu helposti kun starttikin oli aika mallikas. Ite mää heitin valssin kolmosen taakse, et sain vaihdettuu puolta ennen nelosena ollutta pituutta. Viitos-hyppy viälä samaan suuntaan ja kuutosena olevan putken oikeeseen päähän. Putken vasen pää oli ihan suoraan hyppylinjalla ja moni vetikin täs kohtaa metsään. Mun miälestä se ei niin kauheen vaikee paikka ollu, ku muisti vaan ajoissa kääntää oikeelle. Sitte tultiin takas tulosuuntaan rengas, tiukka oikee hyppy, välistä veto, toinen hyppy ja seuraava hyppy takaa kiertäen. Nää hypyt oli siis vierekkäin. Siitä mentiin kaarihallin toiselle seinälle putkeen ja takas radan keski-osaan kolme hyppyy loivasti oikeelle kaartaen. Siitä tiukka vasen ja takaa-kierto hypylle, mikä oli vinkkelissä edelliseen nähden. Siitä melkein suoraan kepeille, minkä jälkeen päästiin paikkaan missä viimeistään pysty hylyn tekemään. Kepeiltä piti lähtee n.45asteen kulmassa ohi edellisen putken, minkä viäressä oli taka-kiertoinen hyppy a siitä putken kauimmaiseen päähän. Täs kohtaa nähtiin mitä ihmeellisimpia yrityksiä. Heti kun mää näin radan, nii mää tiäsin et mun pitää peruuttamalla vetää Xena putken ja hypyn välistä ja sylkkärillä kääntää se hypylle. Sen jälkeen se oli helppo viedä väärän putken suun ohi, kun ite oli putken ja koiran välissä. Maalissa aika oli n.10s miinuksella ja se tuotti ylivoimasen voiton. Mut en mää sitä kauheesti röyhistelly kun ei sillä nollalla ollu mitään merkitystä. Vaix täytyy kyl sanoo et voitto lämmittää mieltä aina, oli merkitystä tai ei. Voi olla et se anto paremmat henkiset eväät seuraavaan vetoon.

Agi-rataan tutustuessa mua alkoi yhtäkkii pelottaa. Mun miälestä rata tuntu liian helpolta. Ihan niinku multa olis jääny jotain vaaran paikkoja huamaamatta. Mut sillä mentiin mitä mää sillä hetkellä näin. Alkuun oli kolme hyppyy melkein suorassa linjassa. Sen jälkeen tiukasti oikeelle kepeille, mihin mää vein Xenan valssin kautta nurjalle puolelle. Seuraava hyppy oli loivasti vasempaan ja Xena sai sinne ihan kauheen vauhdin. Ja aiheutti mulle pari ylimääräästä sydän kohtausta kun lähesty uhkaavasti kauempana ollutta putkee. Mut onnex se on nykyään aika hyvin ääni-ohjattava ja käänty hienosti oikeelle kadelle hypylle, mitkä muodosti puoli-ympyrän ja siitä leikattiin äskeisen kulkulinjan poikki A:lle. Hyppy ja tiukasti oikeelle putkeen. Takasin tulosuuntaan hyppy ja oikeelle keinulle. Siitä suoraan rengas ja putki. Siitä käänyttiinki sitte kohti maalia. Ekaks mein nollantappaja ja taas alastulossa upee juoksukontakti. Hyppy, tiukasti oikeelle putkeen ja viälä yks hyppy ja kakkosluokka oli takana.
En mää tiädä olinko mää shokissa vai mikä oli, kun mää olin ihan tyyni. Vaix useenpi tuli sanoo et se oli nolla, nii mää vaan sanoin odottavani virallista vahvistusta. Teki silti mieli alkaa huutamaan, mut päätin kumminkin hillitä itteni.

Sillai siin sitte kävi, et se tarvittava nolla tuli ja siirto kolmosiin oli tosiasia. Mää kuvittelin et se tapahtuma olis ollu paljo tunteellisenpi, mut mul oli ihan tyhjä olo enkä tuntenu oikeen mitään. Eli mää varmaan olin shokissa. Tai sitte se viime viikon melkein-nousu teki sen, et mää tiäsin tätä odottaa. Ja kyl edelliset kisat jo osotti et parempaan suuntaan oltiin menossa. On se ohjaaminen vaan paljon helponpaa kun on itellä rento olo. Ja näis neljässä viimeisimmässä startissa mää oon nauttinu todella paljon mein yhteistyöstä. Ja valehtelematta tänään tais olla mein parasta menoo ikinä.
Nyt alkaa jo vähä tunteet purkautuu ja alkaa vasta tajuamaan mitä tuli tehtyä. Mää en uskalla edes ajatella montako tuntia näit juttuja on treenattu. Ja parin vuoden aikana pelkästään agilityn takia ajettuja kilometrejä on varmaan 20000km. Kun on käyty treeneissä ja kisakokemusta hakemassa. Välillä oon hakannu päätä seinään kun mistään ei tullu mitään. Välillä meinasin jo lopettaa koko touhun kun onnistumisen paineet meinas käydä liian kovixi.
Mut kai mää sisimmässäni tiesin et tää päivä viälä koittaa. Vaiks se vaati sen kaks ja puali vuotta ja 110 kisaa. Se kaikki kumminkin on valmistanu mua tulevaan ja voi olla ihan hyväkin etten ole mitään liian helpolla saavuttanu.
Todella innolla mää odotan taas tulevia kisoja. Tuntuu ettei agility oo koskaan ollu näin kivaa. Xena on ihan täydellinen työpari täs touhussa ja olen mielestäni etuoikeutettu kun olen tollasen huippu-yksilön saanut. Iso kiitos Lea!.
Täst on hyvä jatkaa. God natt.