Hellou Hervannasta!
Manseen matkattiin taas Takkujen kisoihin. Tään seuran kisoista on sanottava, et siällä on mun miälestä pirun hyvä ilmapiiri, et siällä on kiva kisata. Ja ehdottomasti parhaat tausta-heavyt, mitä missään kisoissa. Tuomari oli Osmo Pajari, ihan uus tuttavuus meille, mut radat oli paikotellen hyvinkin haastavia. Pitkät putket puomin alla varmisti, ettei turhaan kannattanu nollia odottaa.
Eka veto alko vauhdikkaasti pari hyppyy ja puomi suorassa linjassa. ja tosiaankin alastulopäässä putki senverran pitkällä, etten millään kerinny ottaa Xenaa vastaan ja siitä 5. Tiukasti vasempaan hyppy ja siihen putkeen. Suoraan eteen muurille ja tiukka käännös vasempaan kepeille. Sen jälkeen n. 100astetta vasempaan A:lle. Tätä kohtaa mää pelkäsin etukäteen eniten, ku A:n alla oli kans putki ja putken suu kivasti töröllä. Mut pienellä koukkauksella mää sain sen ajettua A:lle. Sen verran se koukku söi mun energiaa, etten sitte ehtiny varmistaa alastuloa ja toinen vitonen. Hyppy ja täyskäännös oikeelle keinuun. Seuraava hyppy oli viälä aika lähellä A:ta ja Xenan pitkien kaarrosten takia oli vaarana mennä pitkäksi. Ja kun kumminkin piti mennä A:n alaiseen putkeen, ni mää melkein pakittamalla vedin sen sinne. Loppurata oli suoraviivaista hyppyä sinne tänne ja maaliin päästiin ylivertasella ajalla-8.36. Siitä ei vaan viäläkään hyvitystä saa ja 10n tulos riitti viidenteen sijaan.
Ei se kai mikään helppo rata sitte ollu, ku vaan 6 sai tuloksen 17.
Tokan radan alku oli ekan kaltanen. Ny vaan putki oli hinattu puomin alkuun. Mun onni oli et Xena on putkihullu, eli tiesin et se menis sinne ilman ohjaamistakin. Näin kävi. Putkesta Xena tuli kun ammuttuna ja seuraavat kaks hyppyy tuotti mulle tuskaa, ku jälkimmäinen oli viälä hyvin tiukka takakierto. Seuraavastaki hypystä viälä selvittiin ja tultiin kepeille. En sitte muista oonko koskaan tehny niin vauhdikasta kepeille vientiä onnistuneesti. Xena osu ekaan väliin ku sormi nenään. Pujon jälkeen tartti kääntyy tiukasti vasempaan hypylle. Xena Meinas karata edes olevalle A:lle, mut sain sen kumminkin hanskaan. Tuntu et Xena oli hiukan enempi irti päästään nyt ja mun ääniohjaus oli sen verran voimakasta, et välillä koko Hervanta kaikui. Sitte mentiin kaks hyppyy ja A puoli ympyrän muodossa. Ja sen jälkeen tiukka vasen putkeen ja siältä puomille. Nii ja tähän asti oli tehty nolla-rataa, eli kolmos-lk oli jo puomin alastulon takana venttaamasa. Noh, alastulolta pitkä loikka, seuraava hyppy viälä oikein, mut sen jälkeen mulla käännös myöhässä, Xena ottaa oman radan, hyppää väärälle hypylle ja mää jään ihmettelee mihi se serti katos. Tää on niin tätä.
Sen verran onnistumisen halunen mää olen, et hylky tekee aina kauheen reiän sieluttomankin sieluun. Ja illalla mää lähdin pieksemään pahaa oloa pois rullis-lenkille. Siällä asvalttia takoessa mää kelasin, et kuin pirusti määkin oon noita kontakteja tahkonnu reeneissä. Ja aina käy näin, et miks hitossa mää enää reenaan ku ne kumminkin menee päin persettä. Taitai olla parempi ku vaan kisais ja odottais sitä kuuluisaa hullun tuuria ;o)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti