Xena Hyvinkäällä 5.11.2011

Helldorado!

Kolmosluokka tuli sitte korkattua Xenankin osalta. Viimiset kakkosen kisat meni sen verran hyvin, et odotukset oli todella korkeella. Se on vaan koiraurheilukin semmosta, et pudotus voi olla todella julma.
Hyvinkään lämpimäs hallissa oli kisat ja mentiin sinne Helsinkin kautta, misä viätettiin yö Xenan velipuolen Miskan luona. Miska kuuluu siihen pentueeseen, mikä oli Urdoksen (molempien isä) läksiäislahja. Eli puolixi havaneessi ja toinen puoli pyrtsiä.

Kahdesta ekasta kisasta ei oo paljoo kerrottavaa. Hyppärin aloitus tapahtui ikäänkuin radan puolelta ulospäin. Xena suoritti ekan hypyn ja singahti siitä viis metrii ulospäin ja alko nuuhkii kenturaa. Mul meni monta sekuntii, et sain sen jatkamaan rataa. Se vaan jatkoi kärsä maassa menoo eikä juurikaan kuunnellu mitä mää yritin sille sanoo. Lopputulos oli et seittämän esteen jälkeen meil oli kielto-kiintiö täynnä ja edelleen mentiin kuono tantereessa. Mää jätin homman siihen, ku ei kerran kulkenu.
Tokalle radalle mennessä ekan radan tapahtumat kaiversi skalpin alla, enkä keskittyny startissa tarpeexi ja Xena sortui putki-ansaan heti radan alussa. Jatkettiin kumminki loppuun, ettei menis reissu ihan harakoille.

Vikaan vetoon tuomari vaihtui Luomalasta A. Viitaseen ja samalla myäs radasta tuli pikkasen haastavampi. Hypyt 1,2 ja 3 oli neliöm muodossa ja kaikki mentiin etukautta. Sitte tiukasti vasempaan putkeen ja n. 135asteen kulmassa hyppy ja toinen takaa kiertäen ja sama putki toiseen suuntaan. Siitä A:n ohi kepeille, pituus ja loivasti vasempaan pussiin. Jyrkästi vasempaan sarja-hypyille. Sarjan välissä oli putki ilkeesti härsynä. Alunperin meinasin leikata hyppyjen välistä ite toispualelle ja peittää näin putken suun. Jos olisin tehny niin, olis voinu kielto B-hypyltä jäädä jäädä tulematta. Seuraavax oli Putki A:n alla ja mentiin lähenpään päähän. Sieltä suoraan takakirtoiseen hyppyyn ja takas A:lle. Taas oli ekan putken pää ilkeesti härsynä ja keskityin vähä liikaa siihen, enkä kontaktiin. Ja A:n jälkeen oli hyvin tiukka käännös ja vähän tilaa kun mentiin seuraavaan putkeen. Siitä jyrkästi oikeelle hyppy ja välistä veto ja tiukasti oikeelle muuri ja sen jälkeen hyppy mikä oli 180asteen kulmassa mein liikerataan nähden. Puomin kontakti oli taas todella mallikas. Kymppi ja 4s miinusta toi meille sijan 16. Ei kauheesti lämmittäny, mut jälkeenpäin aatellen siinä porukassa ei se niin paska suoritus ollu kun kisaajia oli kumminkin likemmäs 50. Tulos toi myäs Xenalle ekat ranking-pisteet. Ei niitä tullu kun kolme, mut on se parempi kun tikku simmussa. Ja takaan ja vannon et varmaan tulee lisää.

Pitkään mää ihmettelin sitä ekan kisan alustan nuuhkintaa, ku Xena ei oo koskaan semmosta tehny. Mut syy selvis vasta ku sunnuntaina tultiin kotio. Sil oli alkanu juoksu ja voi olla et oli päällä jo kisojen aikana. Et näin ne voi hormoonit sekottaa naaras-olentojen pään. Pahaan paikaan tuli juoksu, ku olin ehtiny Xenan jo ilmottamaan Att:lle ja ehkä olisin menny kisaamaan Lempääläänkin. Mut mitä sitten, ku näitä ain välillä tulee ja tää on osa tätä urheilua.

Kolmos-depyytti ei ollu kovin vahva, mut mun itteluottamusta se ei horjuttanu millään tavalla. Ja jos ei toi juoksu kovin pahasti sekota Xenan päätä, ni kisat jatkuu taas entisellä draivilla.

Xena Weca:lla 8.10.2011

JiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiHaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Voi hyvää päivää sentään ja kaikkee taivaan ja maan väliltä. Jos oli tota edellistä epistolaa vaikee kirjottaa, nii ei tää kyllä oo yhtään sen helpompaa. Sisällä myllertää aika rajusti, mut onnex tää myrsky pään sisällä on nyt niin positiivistä ku vaan voi olla. Mää en oikein tiädä mistä päästä nyt alottais, mut kait se olis järkevintä alottaa vaix alusta. Eli Wecan kisoihin Noormarkkuun mentiin ja täl kertaa ihan sopivaan aikaankin, ku mein eka kisa oli vasta neljältä.Tuomarina toimi Minna Räsänen. On muuten sama tuomari, kenen radalla noustiin kakkosiin. Etukäteen jo ajattelin, ettei varmaan helppoo tulis olemaan. Eikä ollu ainakaan hyppärillä.

Ekan hypyn vasemmal pualella oli U-putki ja no2 oli kauemmassa päässä ja sinne mentiin ihan kolmos-hypyn viärestä. Tää hoitu helposti kun starttikin oli aika mallikas. Ite mää heitin valssin kolmosen taakse, et sain vaihdettuu puolta ennen nelosena ollutta pituutta. Viitos-hyppy viälä samaan suuntaan ja kuutosena olevan putken oikeeseen päähän. Putken vasen pää oli ihan suoraan hyppylinjalla ja moni vetikin täs kohtaa metsään. Mun miälestä se ei niin kauheen vaikee paikka ollu, ku muisti vaan ajoissa kääntää oikeelle. Sitte tultiin takas tulosuuntaan rengas, tiukka oikee hyppy, välistä veto, toinen hyppy ja seuraava hyppy takaa kiertäen. Nää hypyt oli siis vierekkäin. Siitä mentiin kaarihallin toiselle seinälle putkeen ja takas radan keski-osaan kolme hyppyy loivasti oikeelle kaartaen. Siitä tiukka vasen ja takaa-kierto hypylle, mikä oli vinkkelissä edelliseen nähden. Siitä melkein suoraan kepeille, minkä jälkeen päästiin paikkaan missä viimeistään pysty hylyn tekemään. Kepeiltä piti lähtee n.45asteen kulmassa ohi edellisen putken, minkä viäressä oli taka-kiertoinen hyppy a siitä putken kauimmaiseen päähän. Täs kohtaa nähtiin mitä ihmeellisimpia yrityksiä. Heti kun mää näin radan, nii mää tiäsin et mun pitää peruuttamalla vetää Xena putken ja hypyn välistä ja sylkkärillä kääntää se hypylle. Sen jälkeen se oli helppo viedä väärän putken suun ohi, kun ite oli putken ja koiran välissä. Maalissa aika oli n.10s miinuksella ja se tuotti ylivoimasen voiton. Mut en mää sitä kauheesti röyhistelly kun ei sillä nollalla ollu mitään merkitystä. Vaix täytyy kyl sanoo et voitto lämmittää mieltä aina, oli merkitystä tai ei. Voi olla et se anto paremmat henkiset eväät seuraavaan vetoon.

Agi-rataan tutustuessa mua alkoi yhtäkkii pelottaa. Mun miälestä rata tuntu liian helpolta. Ihan niinku multa olis jääny jotain vaaran paikkoja huamaamatta. Mut sillä mentiin mitä mää sillä hetkellä näin. Alkuun oli kolme hyppyy melkein suorassa linjassa. Sen jälkeen tiukasti oikeelle kepeille, mihin mää vein Xenan valssin kautta nurjalle puolelle. Seuraava hyppy oli loivasti vasempaan ja Xena sai sinne ihan kauheen vauhdin. Ja aiheutti mulle pari ylimääräästä sydän kohtausta kun lähesty uhkaavasti kauempana ollutta putkee. Mut onnex se on nykyään aika hyvin ääni-ohjattava ja käänty hienosti oikeelle kadelle hypylle, mitkä muodosti puoli-ympyrän ja siitä leikattiin äskeisen kulkulinjan poikki A:lle. Hyppy ja tiukasti oikeelle putkeen. Takasin tulosuuntaan hyppy ja oikeelle keinulle. Siitä suoraan rengas ja putki. Siitä käänyttiinki sitte kohti maalia. Ekaks mein nollantappaja ja taas alastulossa upee juoksukontakti. Hyppy, tiukasti oikeelle putkeen ja viälä yks hyppy ja kakkosluokka oli takana.
En mää tiädä olinko mää shokissa vai mikä oli, kun mää olin ihan tyyni. Vaix useenpi tuli sanoo et se oli nolla, nii mää vaan sanoin odottavani virallista vahvistusta. Teki silti mieli alkaa huutamaan, mut päätin kumminkin hillitä itteni.

Sillai siin sitte kävi, et se tarvittava nolla tuli ja siirto kolmosiin oli tosiasia. Mää kuvittelin et se tapahtuma olis ollu paljo tunteellisenpi, mut mul oli ihan tyhjä olo enkä tuntenu oikeen mitään. Eli mää varmaan olin shokissa. Tai sitte se viime viikon melkein-nousu teki sen, et mää tiäsin tätä odottaa. Ja kyl edelliset kisat jo osotti et parempaan suuntaan oltiin menossa. On se ohjaaminen vaan paljon helponpaa kun on itellä rento olo. Ja näis neljässä viimeisimmässä startissa mää oon nauttinu todella paljon mein yhteistyöstä. Ja valehtelematta tänään tais olla mein parasta menoo ikinä.
Nyt alkaa jo vähä tunteet purkautuu ja alkaa vasta tajuamaan mitä tuli tehtyä. Mää en uskalla edes ajatella montako tuntia näit juttuja on treenattu. Ja parin vuoden aikana pelkästään agilityn takia ajettuja kilometrejä on varmaan 20000km. Kun on käyty treeneissä ja kisakokemusta hakemassa. Välillä oon hakannu päätä seinään kun mistään ei tullu mitään. Välillä meinasin jo lopettaa koko touhun kun onnistumisen paineet meinas käydä liian kovixi.
Mut kai mää sisimmässäni tiesin et tää päivä viälä koittaa. Vaiks se vaati sen kaks ja puali vuotta ja 110 kisaa. Se kaikki kumminkin on valmistanu mua tulevaan ja voi olla ihan hyväkin etten ole mitään liian helpolla saavuttanu.
Todella innolla mää odotan taas tulevia kisoja. Tuntuu ettei agility oo koskaan ollu näin kivaa. Xena on ihan täydellinen työpari täs touhussa ja olen mielestäni etuoikeutettu kun olen tollasen huippu-yksilön saanut. Iso kiitos Lea!.
Täst on hyvä jatkaa. God natt.

Xena Tsau:lla 1.10.2011

Hallelujaa!!!

Taas yks kisa-viikonloppu takana, taas herätty epäinhimilliseen aikaan ja taas jouduttu karvaasti pettymään. Tsaun kisoissa oltiiin ja oli sitte jo kolmannet perättäiset kisat siellä. Eli reitti on jo tullu aika tutuksi ja tasan tarkkaan tiätää, paljon menee matkaan aikaa.
Tämän päivän epistola on mulle aika vaikee paikka ja ihan tarkotuksella lykkäsin textin kirjotusta, et ehdin rauhassa sulattelee tapahtumia. Vaix kaikki varmaan jo tiätääkin mitä siällä tapahtu, mut kaydään se ny kumminkin viälä yksityiskohtasemmin läpi.

Kakkosia tuomaroi Johanna Wütrich. Ei kovin usein oo osunu mein reitille. Joskus villissä nuoruudessa oli tuomarina ykkösissä ja muistan joskus olleeni Akvan kaa hänen kolmosten radalla. Mut kakkos-luokka oli hänen kohdallaan täys arvotus.
Hyvältä silti vaikutti, ku mää ekan radan näin. Hyppykulmat näytti paikotellen aika hankalilta, niihä ne kakkosissa nykyään tapaa olla. Kerrotaan ny tähä väliin päivän eka hyvä juttu. Mää talutin Xenan remmissä lähtöpaikalle, otin pannan kaulasta ja käskin sen istuu ja odottaa. Ny varmaan aattelette, et mihin suuntaan se lähti? Ei lähteny mihinkään. Se istu ku tatti paskassa ja odotti.

Kaks ekaa hyppyy oli suurinpiirtein samassa linjassa. Kolmantena kepit hiukan vasemmalle. mut aattelin kumminkin ite ohjata vasenta laitaa ja ennen pujoa valssin kautta viedä kepeille. Ja samal mää sain varmistettuu, ettei Xena mee A:lle, mikä oli siin keppien viäressä. Rengas ja loivaan U-putkeen. Siältä käännyttiin taas sinne päähän mistä lähettiin. Menin ottaan Xenan vastaan seuraavan hypyn eteen. Kaikki tuntu sujuvan hyvin, mut täs kohtaa mun liikkeelle lähtö vähä tökki ja ku Xenal oli jo täys vauhti päällä nii jäin kai mää jälkeen. Seuraava hyppy oli aika lähellä ja piti kääntyy loivasti oikeelle. Ja kun ilmassa ei koirakaan pysty suuntaa muuttamaan, nii ajauduttiin liian lähelle hyppylinjaa, mut kumminkin pois linjalta ( ei varmaan voi enempää epäselvästi sanoa). Siitä sitte A:lle tuomarin lapa pystyssä kiellon merkkinä. Onnex hää ei varmaan lukenu mun huulilta, mitä mää itekseni lausuin. Ei olis sopinu kenenkään korville. Mut onnistuin kumminkin olemään miäs ja keräsin itteni. A:n kontaktit hienot, loiva vasen pituus ja putki. Siältä pituuden editse seuraavaan hyppyyn, mihin ei kauheen aikasin kannattanu mennä odottelee, ku sen jälkeen tarvi kääntyy aika tiukasti vasempaan keinulle ja suoraan edessä oli puomi. Keinulta hyppy eteen ja vasempaan puoliympyrä ja seuraava hyppy ja niitten välistä suoraan hyppy ja muuri. Oikeelle täyskäännös, hyppy ja puomi. Ja nyt hyvät kansalaiset se tapahtu. Ensmäistä kertaa kisoissa mun ite keksimä alastulo-metodi toimi. Hyvänolon tunne oli melkonen, mut pystyin kumminkn ohjaamaan viimiset hypyt tiukasti ja välttämään putkiansan. Aika oli ihan ylivartanen, mut vitosen rasitteella jouduttiin tyytymään kakkos-sijaan. Jos vitonen olis tullu puomilta, ni en ehkä olis näyttäny niin norsun skärbältä. Mut ny otti päähän aika rajusti.

Kiukkulenkin jälkee mää sain aika hyvin unohdettuu menneet ja pystyin taas keskittyy tulevaan. Tokalla radalla ei esteet ollu kauheesti siirtyny. Mentiin vaan eri suuntaan ja vähä eri järjestyksessä. Lähdös mul oli taas pannan kans ongelmii. Xena ottaa lämpöö jos panta ei heti aukee. Se meinas karata, mut jämäkällä käskyllä jäi kumminki istuun ekan hypyn taa.
Kaks ekaa hyppyy oli suoraan eteen ja sen jälkee täyskäännös ja putkeen. Siältä hyppy eteen ja tiukasti vasempaan kepeille. Hypyltä oli suora linja A:lle ja Xena tuli putkesta niin kauheel vauhdilla, et koukkas vaarallisen läheltä A:ta. Kepeiltä mentiin renkaan läpi putkeen, mikä oli ny vedetty suaraksi ja sen takii tosi tiukas kulmassa. Mut ei ongelmaa. Ja nyt mul oli itelläki vauhtii siin kohdassa, misä eka kiarroksella tuli se kialto. Keinu, hyppy eteen ja täyskäännös puomille. Alastulossa oli sitte täydellinen juoksu-kontakti. Ai että, mää nautin radalla olemisesta. Sitte oli kolme hyppyy puoli-ympyrän muodossa ja siitä A:lle. Alastulon jälkee oli vähä vaikeeta kääntää Xena 90astetta oikeelle viimisille hypyille, ku olin ite jääny A:n vasemmalle puolelle. Alunperin oli kyl aatellu olevani oikeella, mut ain ei mee ihan kässärin mukaan :)
Maalissa aika oli -8,8s ja ykköseksi. Kuuluttajakin vahvisti nollatuloksen. En oo varmaan yhtään nolla-rataa pahemmin tuuletellu, mut nyt pääs ilmoille riemukas karjaisu. Mää olin aika täpinöis ja lähdin ulos vähä rauhottuu. Sit ku mää tulin takas halliin, oli tulostaulu päivitetty. Mein kohdalla ei ollu Sertiä. Viiminen koirakko oli menny 0,7s lujempaa. Osallistujia oli vaan 5. Ekas kisas tapahtu yks luokkanousu. Ilman sitä, olis jaettu kaks luvaa. Tuli semmonen olo et olis vaan halunnu hypätä koskeen, tai tehdä jotain muuta paskamaista itelle. Että voi maailma olla tyly. Ei tällasta kuuluis tapahtuu edes mulle. Se oli kumminkin eka nolla puoleen vuoteen. Samalla haihtu myäs Xenan mahdollisuus osallistuu piirin mestaruuteen, ku ne on jo ens sunnuntaina. Ei paljo naurattanu, ku kävin palkinnon hakees.

Illalla tuli sitte nautiskeltuu erilaisia liemiä ja hukuttauduin paljuun. Se on kyl sellanen paikka, et viimeistään siällä muu maailma unohtuu ja rupee näyttämään valosammalta. Mitä sitä enää märehtimään. Tää on vaan urheilua, joskus voittaa joskus ei.

Xena Tsaulla 4.9.2011

Hupsistakeikkaa!

Se oli sitte taas kisaviikonloppu ja paikkana taas kerran Tsaun Royal Canin-areena. Kerrankin oli sellanen aikataulu mikä sopi munkin aamu-unisuuteen, eka startti oli kolmelta. Oli aika outo tunnelma kisapaikalla, ku siälä oli enää kakkos-luokkalaisii. Ja niitäkin tosi vähän. Oli vähä niiku olis treeneissä ollu. Mun suoritukset ei kyl ollu ihan samaa luokkaa. Tuomarina meillä oli Henri Luomala, yks niistä kolmesta kenen radoilla oon kaikkein eniten kisannu.
Vaiks mää Henrin radoista tykkäänkin, nii etukäteen vähän aina pelkään millanen radan alku tulee olemaan. Niissä kun usein käännytään jo tokalta esteeltä tiukasti johonkin suuntaan ja saattaa samassa linjassa olla väärä este, mihin Xenan vauhdilla helposti sortuu.

Vaan ny oli toisin. Ekan hypyn jälkee mentiin kepeille ja ihme kyl melkein yhtenä rintamana. Pujon jälkee oikeelle jäi A, mistä mentiin ohi hypylle. Ja siitä 270asteen käännös A:lle. Siihen hypylle tultii aika tiukassa kulmassa ja mää kuulin ku Xenan takatassu kolahti rimaan, mut onnex se oli raskasta tekoo eikä pudonnu piänestä kosketuksesta. A:n jälkee hyppy oikeelle ja täyskäännös keinuun. En ihan tarkkaan tiädä mitä siin ylösmenolla tapahtu, ku hidastuksestakaa ei näytä siltä, et mää olisin vetäny Xenaa ohi mut se vaan meni lankulle sillai koukun kautta ja ylösmenosta 5. Keinusta Xena tais saada jonkinmoisen kimmokkeen, ku sen ja sitä seuraavan hypyn se veti kolmella loikalla. Sitte takaspäin A:n alle täyspitkään putkeen. Voin kertoo et sain ihan hyvin ravata et ehdin putken toiseen päähän ku koiral oli kumminki lyhempi reitti ja mun tarvi kiertää A. Onnex siitä oli aika pitkä matka seuraavaan hyppyyn ja sen jälkenen putkikin oli tarpeex kaukana. Putken jälkee edellinen hyppy toiseen suuntaan ja viälä hyppy ja zikzak-putki. Muuri ja tiukka käännös vasempaan puomille. Täytyypi sanoo, et alastulossa ei ollu semmosta yritystä mitä mää viime treeneissä hain. Eikä sil niin kauheesti ollu välii, ku oli se 5 alla. Eikä toka virhe maksanu ku yhden sijan. Ku jos ei voita ni on aivan sama onko toinen vai kolmas, jos ei kerran oo nolla-tulos. Kolmos-pallille siis ja lahjakortit kotiin.

Minei ja maxei oli kans nii vähä, ettei perinteiseen kiukku-lenkkiin ollu aikaa kun tarvi jo alkaa väijyä seuraavaa rataa. Toka veto oli hyvin pitkälti edellisen käänteinen. Nyt ei vaan menty kolmen hypyn jälkeen suoraan puomille, vaan jo tokalta hypyltä käännyttiin vasempaan, hyppy ja putki. Xenan tullessa putkesta oli taas aika valmistautuu kilpajuoksuun. Taas se pitkä putki A:n alla. Nyt oli mulla sentään lyhempi reitti, mut silti Xena ehti pari metrii edelle ja meinas tulla jalkoihin ku kyseli ohjeita. Kovalla käskyllä sain sen kumminkin hyppäämään oikeeseen suuntaan ja sitte päästiin tekemään keinu kunnolla, tällä kertaa.Pari hyppyy ja täyskäännös puomille. Tarvi olla pirun tarkkana käännöksen jälkeen ku se sykkyrä putki oli edelleenkin siinä puomin viäressä. Taisin keskittyy vähä liikaa siihen, enkä taaskaa muistanu, et olis tarvinnu juosta pellemiljoonaa puomin toiseen päähän. Taas täyskäännös muurille ja se zipzap-putki ja loppurata oli käänteisesti sama ku edeltävän neljä ekaa. Maalissa tuli jonkimmoinen hyvänolon tunne, ku olin kattovinani et se puomi onnistu, mut yks mini-ohjaaja palautti heti todellisuuteen sanomalla vaan "puomi". Vähä hymyilytti, mut kyl siin taisi joku ärräpääkin suusta ilmoille livetä. On se niin väärin!!! Aika painu yli 10s miinukselle ja se oli 7s nopeempi ku kisan voittajalla. Kakkonen -2s ja kolmonen yliaika nolla. Ja me ylivertaisella ajalla neljänsii. Voi satiainen!!!

Ei kyl mää ihan tyytyväinen oon tähänkin. Kun koko kesä on menny päin persettä ja tulosvarmuus on ollu hukassa. Eikä alle kymmenen pisteen kisoja oo ollu viiteen kuukauteen.
Ja nyt toi puomi juttu alkaa jo olla selvitetty, ku sama metodi toimi kisojen jälkeisissäkin treeneissä. Täytyy vaan ratkasevalla hetkellä muistaa juasta kovempaa.

Xena PM-kisoissa 14:8.2011

Moikkis taas!

Oli ihan oma vika, et sunnuntai-aamuna joutuu heräämään täysin epäinhimilliseen aikaan. Jos edellisenä päivänä olis viittiny hankkii sen puuttuvan nollan, ni ei olis tarvinnu lähtee Turkuun ollenkaan. Korkeintaan turistiksi PM-kisoihin. Vaix olihan se silti hienoo olla pitkästä aikaa seuraamas arvokisoja, vaikkei kauheesti ehtiny niitä katsoo ku oli kumminkin omat zembalot Tsaun ulkokentällä. Radat ja tuomarit vaihtu, mut tää päivä oli kuin lauantain kopio.

Niiku yleensä sain kantaa oman kuumakallen lähtöpaikalle. Täl kertaa erityisen kuuman. Olihan se tiedossa,et ku samaan aikaan on arvo-kisat, ni porukkaa on normaalii enempi ja hälinää kans. Mut täytyy sanoo, et noi maksi-ohjaajat on kyl ylivetoja pilaamaan toisten valmistautumisen. Siis vaix ei oo edes niitten luokka viälä kisaamas, ni niitten on ihan pakko tulla häsläämään siihen lähtöpaikan läheisyyteen. Ja tänään yks tyyppi tuli viälä hyökkäysvaunujen kans siihen pyörii. Xenan kaltanen koira, mikä kuumenee jo pelkaätään siitä, et se tietää pääsevänsä radalle ei kertakaikkiaan kestä tollasta. Ja tää muuten ei tasan oo pelkästään mun mielipide.
Sorry, mennään ite asiaan. Eka rata taittu alkuun loivasti oikeelle, kolme hyppyy eri kulmissa ja siitä puomin alle putkeen. Tiukka oikee, kaks hyppyy ja A:lle. Sitte loivasti oikeelle oli kaks hyppyy vierekkäin, mut eri syvyydellä ja molemmat suoritettiin eteenpäin. Ite en huomannu, mut oli kuulemma jo A:n alastulo menny perseelleen. Sitten putki, hyppy ja pituus. Valssin kautta käännös vasempaan uus valssi ja muuri toiseen suuntaan. Pujon kautta käännyttiin A:n ympäri keinulle. Täs kohtaa meinas rata hukkua ja sen takii tuli pitkä kaarros keinulle. On se muuten hyvä ettei Xena ymmärrä ihan kaikkee mitä mää sanon, ku mää olin kuulemma keinulle mennes huutanu A. Vaix se oikeesti tarkotti sen hazardin jälkeen, et aa.. tonne suuntaan ;o) No viälä yks hyppy ja puomille, mis taas oli putki pitkänä. On se ihme otus ku sen tarvii niin tarkkaan mua seurata ja kun en voinu putken yli hypätä vaan tartti kiertää, ni täähän vetäs ittes sieltä sivuun jo ennen kontaktia. Mut näitä ny sattuu paremmillekin, eli no hätä. Tärkeintä oli kumminkin, et reilu 9 sekunnin aliaika varmisti mein kakkospaikan ja Royal Caninin lahjakortin.

Tokan kisan alotus ei sujunu yhtään helpommin. Alkupään esteet oli hyvin paljo samallai ku ekassa. Nyt vaan mentiin puomin alusputkeen toisesta päästä. Ja sen jälkeen edellisen tapaan A, kepit ja keinu. Nyt ei vaan A:lta tullu vitosta, eli nollaa oltiin tekemässä. Radan takaosa kierrettiin nyt päinvastaseen suuntaan. Ja samaten puomi. Ja ihan niiku Tampereella nolla oli taas sen puomin toisessa päässä. Ja taas Xenalta pitkä loikka, mun käänös vähä myöhäs ja Xena hyppää väärälle esteelle. Onnex en oo synkkä ihmine, vaan osasin tällasellakin mustalla hetkellä nauraa omalle heikkoudelleni. Oli hienoo huomata millai yleisökin eli mukana ja voihkasi tuon kaiken nähdessään.
Joku varmaan ihmettelee, miks en ottanu virheestä opiksi? Mää kun ny tunnen Xenan alastulotekniikan ja ku mun täytyy se putken pää kiertää, enkä millään ehdi. Ja kun kumminkin yritän ehtii, ni se seuraavan esteen suoritus on vähä hatara.

Suuria tunteita piti sisällään taas tääkin viikonloppu ja edelleen henkissä ollaan. Jos sanonta"mikä ei tapa se vahvistaa" pitää paikkansa, ni mun pitäis olla ihan helvetin vahva.
Eteenpäin!!!

Xena Tampereella 13.8.2011

Hellou Hervannasta!

Manseen matkattiin taas Takkujen kisoihin. Tään seuran kisoista on sanottava, et siällä on mun miälestä pirun hyvä ilmapiiri, et siällä on kiva kisata. Ja ehdottomasti parhaat tausta-heavyt, mitä missään kisoissa. Tuomari oli Osmo Pajari, ihan uus tuttavuus meille, mut radat oli paikotellen hyvinkin haastavia. Pitkät putket puomin alla varmisti, ettei turhaan kannattanu nollia odottaa.

Eka veto alko vauhdikkaasti pari hyppyy ja puomi suorassa linjassa. ja tosiaankin alastulopäässä putki senverran pitkällä, etten millään kerinny ottaa Xenaa vastaan ja siitä 5. Tiukasti vasempaan hyppy ja siihen putkeen. Suoraan eteen muurille ja tiukka käännös vasempaan kepeille. Sen jälkeen n. 100astetta vasempaan A:lle. Tätä kohtaa mää pelkäsin etukäteen eniten, ku A:n alla oli kans putki ja putken suu kivasti töröllä. Mut pienellä koukkauksella mää sain sen ajettua A:lle. Sen verran se koukku söi mun energiaa, etten sitte ehtiny varmistaa alastuloa ja toinen vitonen. Hyppy ja täyskäännös oikeelle keinuun. Seuraava hyppy oli viälä aika lähellä A:ta ja Xenan pitkien kaarrosten takia oli vaarana mennä pitkäksi. Ja kun kumminkin piti mennä A:n alaiseen putkeen, ni mää melkein pakittamalla vedin sen sinne. Loppurata oli suoraviivaista hyppyä sinne tänne ja maaliin päästiin ylivertasella ajalla-8.36. Siitä ei vaan viäläkään hyvitystä saa ja 10n tulos riitti viidenteen sijaan.
Ei se kai mikään helppo rata sitte ollu, ku vaan 6 sai tuloksen 17.

Tokan radan alku oli ekan kaltanen. Ny vaan putki oli hinattu puomin alkuun. Mun onni oli et Xena on putkihullu, eli tiesin et se menis sinne ilman ohjaamistakin. Näin kävi. Putkesta Xena tuli kun ammuttuna ja seuraavat kaks hyppyy tuotti mulle tuskaa, ku jälkimmäinen oli viälä hyvin tiukka takakierto. Seuraavastaki hypystä viälä selvittiin ja tultiin kepeille. En sitte muista oonko koskaan tehny niin vauhdikasta kepeille vientiä onnistuneesti. Xena osu ekaan väliin ku sormi nenään. Pujon jälkeen tartti kääntyy tiukasti vasempaan hypylle. Xena Meinas karata edes olevalle A:lle, mut sain sen kumminkin hanskaan. Tuntu et Xena oli hiukan enempi irti päästään nyt ja mun ääniohjaus oli sen verran voimakasta, et välillä koko Hervanta kaikui. Sitte mentiin kaks hyppyy ja A puoli ympyrän muodossa. Ja sen jälkeen tiukka vasen putkeen ja siältä puomille. Nii ja tähän asti oli tehty nolla-rataa, eli kolmos-lk oli jo puomin alastulon takana venttaamasa. Noh, alastulolta pitkä loikka, seuraava hyppy viälä oikein, mut sen jälkeen mulla käännös myöhässä, Xena ottaa oman radan, hyppää väärälle hypylle ja mää jään ihmettelee mihi se serti katos. Tää on niin tätä.

Sen verran onnistumisen halunen mää olen, et hylky tekee aina kauheen reiän sieluttomankin sieluun. Ja illalla mää lähdin pieksemään pahaa oloa pois rullis-lenkille. Siällä asvalttia takoessa mää kelasin, et kuin pirusti määkin oon noita kontakteja tahkonnu reeneissä. Ja aina käy näin, et miks hitossa mää enää reenaan ku ne kumminkin menee päin persettä. Taitai olla parempi ku vaan kisais ja odottais sitä kuuluisaa hullun tuuria ;o)

Xena pitsi-agissa 23.7.11

Voi kuttu!

Taas oli perinteisen pitsi-kisojen aika Raumal. Mun ei alunperin pitäny edes osallistuu niihin kinkereihin, ku Xenan piti mennä Estoniaan näyttelyyn. No se suunnitelma meni perseelleen ja löysin sitte itteni Raumalta.
Matkaa ku ei oo paljon, ni ei tuu otettua paljoo tavaraakaan mukaan, saati vaatteita. Just ku oli päästy perille ja saatu häkki ja tuolit paikoilleen ni alko oikeen kunnon monsuunisade-ukkosmyräkkä, mikä kasteli kaikki paikat ja mukana oli vaan yks sateenvarjo ja se tiätysti pääty Rian käyttöön. Xenan häkin alusta tulvi eikä se halunnu enää olla siällä, vaan vaati päästä varjon alle suojaan.

Tunnin päästä kentät näytti jo vähemmän riisipellolta ja päästiin mekin kisaamaan. Ekan kisan tuomarina oli Lena Dyrsmeds Ruotsista. Radan alku näytti vähä oudolta ja kesti hetken ennenku pysty hahmottaa millai siälä kuuluis mennä.
Ekan hypyn jälkeen oli vierekkäin kaks putkee ja vasempaan U-malliseen mentiin. Hyppy suoraan ja oikean kautta kiertäen putken suun ohi seuraavaan hyppyyn. Sit oltiin menossa siihen kakkosputkeen. Yleensä mul on toi stabiliteetti aika ok, mut nyt kävi jotain siin putkien välis ja vähä horjahdin ja hipasin kädellä toista putkee. En tiädä oliko kentässä joku pehmee kohta vai mikä, mut Svea-mamma oli tyly ja anto siitä vitosen. Sitä en kauheesti jääny märehtii, ku tulos oli saatava. Tokalt putkelta käännyttiin tiukasti vasempaan A:lle ja sen jälkee vasempaan 180 astetta hyppy ja A:n alla olevaan putkeen. Siitä oli n.4m kuljetus kepeille mihin tultiin melkein 180 asteen kulmas. Jälkeenpäin tilannetta tarkkailleena olisin voinu vetää Xenan viälä metrin kauemmas ennen käännöstä, ni olis voinu jäädä kielto hankkimatta. Xena kävi siin vaihees taas kohtalaisen kuumana ja oli täystyö saada se rauhottuu ja jatkamaan suoritusta. Sitte vedettiinki pitkä matka ihan mallikkaasti ja päästiin virheittä melkein loppuun asti. Mitä ny puomilta se perinteikäs vitonen. Ja niinku monta kertaa aikasemminkin, Xenal oli taas nopein aika ja eniten virheitä ja se riitti taas siihen kultasen ananaksen sijaan.

Päivän hyvät uutiset oli sitte siinä. Mää lähdin lenkittää Xenaa siihen mettä-polulle eikä me siällä kauaa oltu, mut kun tultiin takas kisa-alueelle Xena alko käyttäytyy normaalii oudommin. Se kuopi maata toisella takatassulla ja vähä niiku ontui. Mitään siin ei näkyny ja ajattelin sitte et olisko se metsässä astunu nokkoseen tai sitte jos oli kusiainen purru. ku varmuutta ei ollu päätettiin sitte et saa kisat loppuu siihen. Olishan se voinu pystyy radan suoritaa, sit taas se olis kumminkin voinu varoa käpäläänsä ja olis voinu satuttaa ittensä muulla tavalla. Et vaiks vähä korvensi, ni koiran terveys on kumminkin tärkeempää ku pari starttia. Ja jos mää ny oon vetäny 50 kisaa kakkosissa, ni en mää varmaan siihen kuale jos viälä joutuu sitä nousuu odottamaan.
Pari päivää Xena oireili kinttuunsa, mut nyt ei enää huomaa mitään, eli kisakalenteri auki taas.