perjantai 27. syyskuuta 2013

Piirimestis 2013



Hola!

Kirjotusmaratooni lähestyy loppuaan. Jou, mään. Eli ollaan taas siinä vaiheessa et ratkotaan Satakunnan parhaat koirakot. Ny oli järjestysvuorossa Weca ja paikkana Noormarkun kaarihalli. Nii ja tuomarina oli Mikkilän Sari. Mul on paljo hyviä muistoja siitä hallista vaiks se ympäristö on mun miälestä ollu aina ihan hanurista, varsinkin sateella.
Pienoinen shokki oli kun näin aikataulun ja piti olla paikalla jo kaheksan aikoihin. Mut näin mentiin väsytti tai ei.

Ekana oli ohjelmas hyppäri, niinkun aina ennenkin. Aika simppeliltä vaikutti noin äkkiseltään katottuna. Ja sitä se tais ollakin kun nollia tuli kaikkiaan medeissä 19. Onnex siin porukassa oltiin myös me. Ei käyny niinkun viime vuonna ku haaveet saada sijotus meni jo kolmannella esteellä.Aika kaukana kärjestä kumminkin oltiin ku sijotus oli vast 12.
Xena oli taas vähä millai ny sanois ailahteleva. Muutama kaarros meni vähä pitkäks ja jossain hyppyjen välillä se tuli vähä liian liki kyselee ohjeita ja meinas tulla vaaratilanne. Mut täst oli kumminkin hyvä jatkaa seuraavaan vetoon.

Agi-radalla olikin sitte pähkinöitä pureskeltavaks vähä enempikin. Heti alku tuotti päänvaivaa kun kakkos ja kolmoshyppy oli hyvin lähekkäin ja kakkonen takakiertoinen. Mut mää olin rohkee ja päättäväisesti vein Xenan kolmosen ohi ja kaikki hyvin. Tai niin mää ainakin luulin. Puomin alle putkeen, hyppy eteen ja toinen toiseen suuntaan ja edestä leikaten A:lle. A:n jälkeen oli hyppy suoraan edessä minkä jälkeen piti kääntyy vasempaan pimeään suoraan putkeen. No näin ei sitte käyny. Xena veti siit hypystä ohi ja kauheeta laukkaa oikeelle putkeen mikä oli viälä ihan hemmetin kaukana. Eipä olis mulla ihan heti tullu mieleen tollanen. Ja vielä ku olin hyppärin jälkeen sanonu et Xena ei oikeen meinaa irrota :-D Mää olen koittanu analisoida tapausta mut en oikeen keksi mikä meni vikaan. Vaiks mää kuljenkin sitä hyppyä kohti, nii en mää kumminkaan niin paljo siihen suuntaan nojaa et sen takia Xena olis siitä ohi vetäny. Mut kai tää oli taas niitä ufo-juttuja mein agi-uralla. Tais olla tuomarikin vähä ihmeissään ku videolta näkyy et hän levittää kätensä ennenkun näyttää rastia.

Että sellasta kohellusta piiri-mestiksissä.Tällasten tilastojen valossa mää odotan jo innolla ens vuotta. Viime vuonna ku hyllytettiin eka rata ja tänä vuonna toka. Nii jos ens vuonna onnistuis jo molemmat. No se nähdään sitten. Au revoir!



Ei kommentteja: